Kirjailija: Ja painattaisitte sen! Mielellään! Sitä parempi kuta useammat sen saavat lukea. Tässä se on!
ALKULAUSE.
Naiskysymykselle, jolla yhteiskunnan perusteitten nykyään väitetään lepäävän, näyttää minusta annetun liian suuri arvo. Naiskysymys, sellaisena kuin se nykyään hurmehtii, koskee vaan kulturinaista, ehkä 10 prosenttia väestöstä, ja on siis erään ryhmän etuja käsittelevä kysymys. Mutta kulturi-ihmisen työ pitää aina suurta melua itsestään ja näyttää helposti siltä kuin se koskisi koko ihmiskuntaa. Naiskysymys on jo ratkaistu jos otetaan maan koko väestö huomioon, tai maalaisväestön keskuudessa. Seuraavassa esimerkki.
Talonpojalla ja hänen vaimollaan on yhtäläinen kasvatus. Jos toinen osaa kirjottaa, osaa toinen laskea. He ovat jakaneet työn (menemättä yksityisseikoissa niin pitkälle kuin kulturi-ihminen), niin että ovat ottaneet osansa luonnon viittauksen mukaan, eikä toinen vallitse ainetta jota toinen ei ymmärrä. He ovat siis jokseenkin oikein sanottuna: henkisessä avioliitossa. Talonpojan vaimo ei voi kadehtia miehensä vapaata asemaa, sillä ei ole kunniakkaampaa liikkua lantaläjällä kuin keittää puuroa, ei kunniakkaampaa kesyttää varsoja kuin kasvattaa lapsia. Hauskempi pikemminkin on istua lämpimässä tuvassa tai navetassa kuin savisessa ojassa survoa ja paistattaa aurinkoa selkäänsä tai kädet jääsohjon peittäminä vetää nuottaa. Jos mies hoitaakin ne vähät rahat mitkä kokoon saadaan, niin on vaimolla avain aittaan. Mitä vaimo ansaitsee kehruulla talvi-iltasin, sen hän saa pitää omana rahastonaan ja ostaa sillä kahvia ja sokeria. Maa, jonka vaimo mahdollisesti perii, ei kuulu naimaoikeuteen. Vaimo tulee siis varsin hyvin toimeen ilman "naidun naisen omistusoikeutta." Jos sanomalehdissä on kuultu puhuttavan talonpojan vaimoista, jotka ovat saaneet selkään miehiltään, niin on myöskin, vaikkei sanomalehdissä (sillä mies ei koskaan kirjota sellaista lehtiin) talonpoikain kuultu saavan selkään vaimoiltaan. Vahvin aina vallitsee, olkoon se sitten mies tai vaimo. Talonpojan vaimo on harvoin uskoton miehelleen, osittain siitä syystä, että hänellä ei ole aikaa, osittain siitä syystä, että naimattomilla pojilla on tarpeeksi tyttöjä. Mies taas on harvoin uskoton, kun tytöt eivät mielellään halua "äijämiestä", heillähän on vallan tarpeeksi poikia.
Miehen ja vaimon ominaisuudet luonnonihmisissä ovat jokseenkin samat. Kun vaimo raskaana ollessaan on vähemmän puolustuskykyinen ja synnytyksen jälkeen tarvitsee ruokaa lapsilleen ja suojaa heille, on hän asettunut miehen turviin. Mies ei siis ole pakottanut häntä valtansa alle. Miehen rakkaus vaimoonsa puolisona ja lasten äitinä on aina ollut takauksena siitä, ett'ei häntä ole orjana kohdeltu. Ja kunnioitus, jolla mies kohtelee naista talonpoikaiselämässäkin, johtuu siitä, että hänet kasvatti nainen — äiti. Nainen sitävastoin ei kohtele miestään samalla kunnioituksella, sillä hän on pöllyyttänyt poikasia niitten pieninä ollessa ja tuntee siitä syystä vieläkin ylivoimansa. Hän on aina ja ennen kaikkea äiti. Katsohan vanhaa isoäitiä takan ääressä, kuinka hän kohtelee perheen isää, aina kuin poikaa.
Kulturinainen sitävastoin on yhtä turmeltunut kuin mieskin. Kulturirakkaus on hyvin monimutkainen asia. Pohjalla on suvun jatkamisvaisto. Kun yhteiskunta alkoi vaatia takeita lapsille ja keksi avioliiton, ja avioliiton mukana seurasi omaisuus ja yhteiskunnallinen asema, työnnettiin luonnonrakkaus takasijalle, sai yläluokan silmissä aistillisuuden leiman ja piti verhottaman rakastelulla. Kun mies etsi puolisoa itselleen, täytyi rakastelun verhoon peittää semmoiset harrastukset kuin saada vaimokseen hyväsukuinen nainen, saada omaisuutta ja niinedespäin. Siitä syntyi vastenmielinen, teeskennelty naispalvelus. Kun naamari sitten avioliitossa putosi, katsoi vaimo joutuneensa petetyksi, ja siitä syntyi niin monta onnetonta avioliittoa.
Kulturinaista ei sorreta! Kun herra istuu sohvalla vieraassa huoneessa ja nainen astuu huoneeseen, nousee herra seisomaan. Kun nainen on juonut teensä, nousee joku herra ja nostaa kupin pois. Koskaan ei ole nähty päinvastaista. Jos joku naimaton herra asuu Söderillä, niin hän ei uskalla olla menemättä Kungsholmenille, kun joku pyytää häntä saattamaan jotakin naista kotiin. Kun miehet ja naiset juhlivat yhdessä, juo mies naisen maljan ja kiittää kunniasta minkä nainen on hänelle osottanut! Kihlausaika on miehelle harjotusta kaikenlaisissa palvelustoimissa, joita hän avioliitossa, lisääntyneen työn tähden ei enää ehdi suorittaa. Vaimo kaipaa palvelijaansa ja löytää vertaisensa. Silloin luulee hän saaneensa sortajan.
Mutta minkälaista sortoa harjottaa sitten mies avioliitossa? Mies valitsee tavallisesti vaimon ja on tavallisesti rakastunut häneen. Naimisen vaikeus saattaa hänet toivomaan ehdotonta onnea avioliitossa, niin että hän todellisuudessa sitten tavallisesti tuntee itsensä noloksi. Hän huomaakin enkelin vaan tavalliseksi ihmiseksi ja tämä pettymys panee hänet huonolle tuulelle. Mutta hän rakastaa vaimoaan! Aina ei ole varma, että vaimo rakastaa miestään, eihän vaimo ole valinnut. Vaimo on siis edullisemmassa asemassa. Ja niin on laita useimmissa avioliitoissa. "Kotirauhan" säilymiseksi tekee mies mitä myönnytyksiä tahansa, sillä kotirauha kuului hänen rohkeimpiin unelmiinsa avioelämän autuudesta. Useimmissa tapauksissa on rouva herrana talossa ja mies herrana ulkopuolella taloa. Tästä ei ole rouvalla mitään vahinkoa. Rouva määrää piikojen työt, ruuan laiton, lastenkasvatuksen ja hoitaa tavallisesti rahat. Mies jättää tavallisesti tulonsa vaimolleen, jättää hänelle neularahat, joita vaimo saa käyttää selvää niistä tekemättä. Itse täytyy miehen selvittää joka penni minkä on käyttänyt sigarreihin — ja punschiin! Vaimon asema ei siis ole orjattaren eikä miehen asema sortajan!
Katsokaamme nyt kuinka Ibsen, joistakin tuntemattomista, käsittämättömistä syistä on pilakuvannut kulturinaisen ja kulturimiehen teoksessaan "Et dukkehjem", joka on tullut oikeaksi uskonkirjaksi naiskysymysintoilijoille.
Et dukkehjem on näytelmä. Kirjotettu ehkä jollekulle suurelle näyttelijättärelle, jonka esitykset sfinksimäisessä luomisessa ovat aina saavuttaneet menestystä. Kirjailija on tehnyt varsin väärin miestä kohtaan, kun ei esitä perinnöllisyydessä mitään miehen puolustukseksi, mutta kylläkin vaimon, jonka jälkimmäisen puolustusta hän usein painostaa puhuessaan hänen isästään. Mutta katselkaamme lähemmin tätä Noraa, joka nyt on tullut kaikkien turmeltuneitten kulturinaisten "ihanteeksi."