— No, — sanoo kirjakauppias, joka on saanut puheaineen kuin ilmaiseksi; — etkös jo ole ajatellut suvun jatkamista, vanha Blom.
— Minulla ei ole varoja, — sanoo maisteri. — Miksi et mene itse naimisiin?
— Ei kukaan huoli minusta nyt enää, — sanoo kirjakauppias, — sittenkun pääni on tullut sellaiseksi kuin vanha hylkeennahkalaukku. Sitäpaitsi minulla on vanha Stafvani, minulla.
Stafva oli salaperäinen olento, jota kukaan ei uskonut löytyvän. Hän sai täydentää kirjakauppiaan toteutumattomat unelmat.
— Mutta entäs herra Potocki? — kysyi maisteri.
— Hän on jo kerran ollut naimisissa, eikö se riitä, — sanoo kirjakauppias.
Puolalainen nyökkää kuin metronomi ja sanoo:
— Niin, olen ollut onnellisissa naimisissa, minä, — ja sitten juo hän totiaan. — Hush!
— Niin, — sanoo maisteri, — jolleivät nuo naiset olisi sellaisia hatukoita niin saattaisipa asiaa ajatella, mutta kun ne ovat sellaisia kirottuja hatukoita. Puolalainen nyökkää taaskin päällään ja hymyilee, sillä hän ei tiedä mitä hatukka merkitsee ruotsiksi.
— Olen ollut onnellisissa naimisissa — hush!