— Onko hän kaunis? — kysyy puolalainen. — Minun vaimoni oli niin kaunis, niin, hush!
— Ei, ei hän ole edes kauniskaan, — sanoo kirjakauppias. — Mutta hän näyttää hyvältä tytöltä!
— Oletteko nähnyt sitten heitä? — kysyy kellarimestari. Onko hän vanha? — Ja hän kurkistaa keittoluukkuun päin.
— Ei, hän on nuori!
— Entäs hänen vanhempansa? — jatkaa kellarimestari.
— Isä kuuluu olevan satulaseppä Örebrossa!
— Mutta sepä vasta lurjus oli! — sanoo kellarimestari, — ja uskokaa minua, ei kukaan vältä kohtaloaan!
Ja sanottuaan tällaisen viisauslauselman ikäänkuin siunatuksi lopuksi, menee hän jälleen tarjoilupöytänsä taakse.
Kun vähän on tyynnytty siitä ettei ole raha kysymyksessä, ruvetaan mietiskelemään "millä he elävät." Ja kirjakauppias tekee ylimalkaisen laskelman maisterin tuloista ja siitä "mitä hän voi ansaita opetustunneillaan." Kun se kysymys oli loppuun käsitelty, tahtoo kellarimestari kuulla lähempiä seikkoja. "Missä tapasi hän tytön? Onko hän vaalea vai tumma? Rakastaako hän sulhastaan?" Tätä viimeistä kysymystä ei pidetä ensinkään vähäarvoisena, ja kirjakauppias "luulee niin", sillä hän näki kuinka tyttö roikkui maisterin käsivarressa illalla erään myymälän ikkunan edessä Arsenalsgatalla. — Niin, mutta että hän tosiaankin, sellainen puupölkky, saattoi rakastua! — se oli ihan uskomatonta. Mutta millainen aviomies hänestä mahtaa tulla? Kellarimestari tiesi, että maisteri oli ruokiin nähden "kirotun" turhantarkka, ja sitä ei saa olla kun aikoo naimisiin (kurkistaa keittiönluukulle!) ja sitten tahtoo hän kovin mielellään ottaa totilasin illalla. Luuliko hän sen käyvän päinsä joka ilta kun oli naimisissa? Ja eikähän maisteri sietänyt lapsiakaan! Hui! vihelsi hän, ei siitä hyvää tule! — Uskokaa minua, ei siitä hyvää tule! Ja sitten voin teille, herrat, mainita vielä yhden asian (tässä nousi hän seisaalleen, vilkasi ympärilleen ja jatkoi kuiskaten), luulenpa piru vieköön, että sillä vanhalla hipokritillä on jokin lemmensuhde. Ettekös muista, herrat, sitäkin iltaa kun — hihihihi — yöpaita! Sepä se! Ei siinä ollakaan missään lehmän selässä! Pitäköön vaan rouva Blom huolta siitäkin, odottakaa vaan! Pahempaakin on nähty! Mutta en minä sano mitään!
Tosiseikka kuitenkin oli, että maisteri oli kihloissa ja aikoi mennä naimisiin parin kuukauden kuluttua.