Mies ei nähnyt vaimoa aamulla. Mutta konttoriin mennessään päätti hän varmasti ottaa eron vaimostaan. Mutta millä perusteella? Juopumuksestako? Laki ei ollut edellyttänyt sellaista tapausta. Entä sitten häpeä! Seurapiiri! Mutta sen täytyi tapahtua!
Mies ajatteli läpitse yön tapahtumat. Mitä sanoja olikaan heitetty!
Ilman valmistuksia, heti. Mutta salassa se oli valmistettu.
Koko aamupäivän kulki hän kuin surevainen ja piti itseään kuolleena. Mitä saattoi elämä hänelle enään antaa? Ja lapsi ilman äitiä! Raskain askelin meni hän kotiin päivälliselle. Mikä myrsky siellä mahtoikaan olla vastassa! Mitä tulisikaan tapahtumaan! Hän kulki viimeistä katuosaa; pysähtyi erään myymälän kohdalle ja katseli tavaroita ikkunassa. Menisikö kotiin ollenkaan? Eikö olisi parasta tehdä loppu koko kurjuudesta? Mutta lapsi, lapsi!
Tultuaan portaille kuuli hän laulua ja pianonsoittoa. Kun hän pääsi sisälle istui hänen vaimonsa ja säesti pianolla erästä ystävätärtä joka lauloi. Ja sitten juoksi vaimo rakasta ukkoaan vastaan ja suuteli häntä. Ja miehestä tuntui kuin olisi hän saanut terveytensä jälleen takaisin. Ja kaunis oli vaimo tänään. Ja millä sulolla hän kertoikaan ystävättärelle kuinka sairas hän oli ollut yöllä, mainitsematta mitään epämiellyttäviä yksityiskohtia. Ja heillä oli hauska päivällinen kolmisin.
Ja sitten jäivät he kahden. Ei sanaakaan puhuttu eilisestä. Mies makasi vuoteessa ja katseli kuinka vaimo riisui. Vaimo näytti miehen mielestä julkeammalta kuin ennen, mutta samalla kauniimmalta. Mies vihasi vaimoaan, mutta hänen lihansa oli kahleissa. Ei koskaan voisi hän elää ilman tätä naista.
Ja niin jatkettiin entistä elämää. Mies istui ratsastushuoneen parvella ja avasi champagnepulloja. Hän seisoskeli ruokasalien ovilla ja olla rääpösti valveilla kokonaiset tanssiaisyöt, sillä itse hän ei tanssinut. Hän istui teatterissa ja kantoi vaimonsa shaalia, pani hänen kenkänsä nappiin vaan saadakseen hetkisen nähdä hänen pohkeensa.
Mutta joskus hän sentään väsyi ja istui kotona.
— Mikä elukka, — sanoivat herrat.
— Mikä naisko se rouva, — sanoivat muutamat naiset.
Eräänä päivänä sai mies lukea eräästä lauvantailehdestä kuvauksia erään hienoon maailmaan kuuluvan naisen elämästä. Ne olivat kauheita asioita. Oli nähty hänen suutelevan miehiä porttikäytävissä. Kauhea epäluulo heräsi miehessä. Mutta hän ei voinut saada todistuksia, sillä sellaisille retkille ei oteta todistajia. Mutta hänen rauhansa oli mennyt. Hän tunsi itseään petettävän, mutta ei voinut tehdä sille mitään.