Eräässä raivonpuuskauksessa hankki hän itselleen rakastajattaren. Nainen petti hänet kahden kuukauden kuluttua. Mies otti uuden; ja sama oli seuraus. Hän halusi vaimon saavan tietää siitä. Mutta vaimo ei mitään tiennyt, tai teeskenteli tietämättömyyttä.
Ja niin elettiin edelleen, vuodesta vuoteen! Erotako? Ei, sitä ei mies voinut lapsen tähden. Eikä hän sitäpaitsi voinut elää ilman vaimoaan.
Eräänä yönä, juotuaan vahvasti erään ystävänsä luona, avasi hän sydämmensä ja sanoi kaikki mitä ystävä jo ennestään tiesi.
— Et sinä ole ainoa, sinä, — sanoi ystävä. Miehellähän vaan on alkuunpano-oikeus. Siitä seuraa, että hän melkein joka tapauksessa on orja, sillä joka rakastaa, se on orja. Melkein kaikki avioliitot syntyvät miehen rakkauden perusteelle. Niin on luonnossakin. Koirakset tekevät hyökkäyksen, naaras istuu ja odottaa. Kuka? Kuka sattuu tulemaan! Ja usko pois, naiset ne hallitsevat maailmaa, vaikkei heillä olekaan äänioikeutta. Nainen meni naimisiin päästäkseen pois kodista, ja niin tekevät useimmat naiset. Sinä nait päästäksesi kotiin! Onko vaimosi rikollinen? Ei, se on hänen luonteessaan, hän on syntyään polyandristi; luonto on sinut taas tehnyt monogamistiksi. Huono onni teidät vaan on yhteen saattanut! Huono onni, ystäväni!
Niin, se oli kyllä selitys herra Ernstinkin mielestä, mutta mikään lohdutus se ei ollut!
Erehdys oli tehty, mutta se ei ollut korjattavissa.
— Sillä jos sovitaan toisilleen, se saadaan tietää vasta jälestäpäin, ja silloin se on myöhäistä! — sanoi ystävä.
— Mitä sitten pitää tehdä? Mitä pitää tehdä?
— Pitää kai lopulta tehdä kuin maalaispojat, sanoi leikkisästi ystävä, joka jo alkoi kyllästyä.
— Mitäs he tekevät sitten?