Puolisot kohtasivat toisensa päivällisellä ja yöllä, ja se oli oikea avioliitto, kahden sielun yhdistys, ja olihan se tosin ruumiittenkin, mutta siitä ei luonnollisesti puhuttu.
Eräänä päivänä kertoi rouva kotiin tullessaan, että työaika oli muutettu. Valtiopäivät olivat määränneet Malmöseen tulemaan uusia yöjunia, ja hänen täytyi tästä lähtien olla virassa kello kuudesta yhdeksään iltasin. Se tekikin mutkan laskuihin. Mies taas ei voinut tulla kotiin mitenkään ennen kello kuutta. Se oli mahdotonta!
Nyt saivat he syödä päivällistä kumpikin yksin ja tapasivat toisensa vaan yöllä. Se oli miehen mielestä liian vähän. Ja kuinka ne illat olivat pitkiä!
Mies tuli hakemaan vaimoaan. Mutta hänestä ei ollut ensinkään hauskaa istua samalla paikalla tavaratoimistossa ja olla siinä renkien ja kantajien tölmittävänä. Aina hän oli tiellä. Ja kun hän joskus aikoi vähän jutustaa vaimonsa kanssa, tämän istuessa kynä korvan takana, niin saattoi hän saada sellaisenkin huomautuksen että: ole nyt hiljaa vielä vähän aikaa!
Ja silloin kääntyivät rengit poispäin, mutta hän saattoi heidän selkäpuolestaan nähdä, että he virnistelivät.
Joskus ilmotti joku kirjuri hänen läsnäolonsa lauseella: "Rouvan mies odottaa rouvaa!"
Ja "rouvan mies" ei kuulunut juuri mieluisalta.
Mutta eniten kiusotti häntä se, että hänen rouvallaan oli polvitoverina työpöydän ääressä nuorukainen, joka katseli hänen vaimoaan suoraan silmiin ja joskus kumartui hänen olkapäänsä ylitse katsoakseen pääkirjaan, niin että hänen leukansa kosketti rouvan rintaa!
Ja he puhuivat fakturoista ja sertifikateista ja asioista, mitkä saattoivat merkitä mitä tahansa, sillä ei hän niistä mitään ymmärtänyt. He seurustelivat keskenään hyvin tuttavallisesti ja näyttivät tuntevan paremmin toisensa ajatukset kuin mies ja vaimo. Ja sehän oli luonnollistakin kun kerran vaimo seurusteli sen iloisen nulkin kanssa enemmän kuin miehensä kanssa. Ja kun mies tahtoi puhua metsänhoidosta, vastasi vaimo aina tavaraliikenteellä, sillä suu puhuu sydämmen kyllyydestä. Mies alkoi yhä useammin arvella, että se ei sittenkään ollut oikea henkinen avioliitto, sillä jos se sellainen olisi ollut, olisi hänen täytynyt olla tavaratoimistossa. Mutta nyt hän oli metsänhoitolaitoksessa.
Eräänä päivänä, tai paremmin eräänä yönä sanoi vaimo, että hän aikoi lähteä seuraavana lauvantaina erääseen rautatieläisten kokoukseen, ja sen jälkeen illallisille. Mies kuuli tämän esityksen mielipahalla.