— Minun puolestani saat tehdä mitä tahdot!
— Ja tulla sinun orjattareksesi!
— Ei, sitä en ollenkaan tarkota!
Pikkulapsi tuli kipeäksi kuten kaikki pienet lapset tulevat. Se alkoi saada hampaita! Lomaa otti rouva lomalta päästyään! Pikkuinen sai hammaspolton! Piti kiikuttaa kehtoa yöllä, mennä virastoon päivällä, unisena, väsyneen, levottomana, ja sitten taas lomaa. Viheriä metsästäjä oli hyvä, kanniskeli yökaudet itkevää lasta, mutta ei puhunut sanaakaan rouvan virasta.
Mutta rouva tunsi miehensä ajatukset. Mies vaan tyynesti odotti rouvan lopultakin jäävän kotiin; mutta hän oli petollinen ja vaikeni sentähden! Kuinka miehet sentään ovat petollisia! Hän vihasi nyt miestään ja olisi mieluummin tappanut itsensä kuin luopunut virastaan ja jäänyt miehensä orjattareksi!
Metsäherra oli nyt kokonaan heittänyt kaiken toivonsa naisen vapauttamisesta luonnonlaeista, nykyisissä olosuhteissa, lisäsi hän, älykkäästi kyllä.
Kun lapsi oli viidenkuukautias, oli rouva taas raskas. Herra Jumala sentään!
— Niin, kas kun se kerran alkaa, niin on paha itse irti!
Metsäherran täytyi uudelleen ruveta opettamaan tyttökoulussa, ansion tähden, ja nyt — nyt laski rouva aseensa!
— Nyt olen sinun orjattaresi, — huokasi hän, palatessaan virastosta, josta oli saanut eron, — nyt olen orjattaresi.