Siitä huolimatta vallitsee rouva taloa ja mies jättää joka pennin hänen huostaansa. Halutessaan ostaa sigarrin, pitää hän ensin pitkän puheen ennenkuin uskaltaa esittää itse asian. Vaimo ei koskaan kiellä, mutta miehestä on sentään vähän kiusallista kerjätä joka penniä. Ja kollegioissa hän saa istua, mutta ei illallisilla, ja päättyneet ovat myöskin kasvitieteelliset ulkoilmaretkeilyt tyttöjen kanssa!
Eikä hän sitä erityisesti kaipaakaan, sillä hänen mielestään on hauskinta leikkiä lapsen kanssa!
Toverit sanovat hänen olevan tohvelin alla, mutta sille hän vaan hymyilee, ja sanoo sen sillä tavalla parhaiten menestyvän, sillä hänen vaimonsa on niin älykäs ja hyvä nainen.
Mutta vaimo väittää yhä olevansa miehensä orjatar, ja se hän onkin, ja se onkin hänen ainoa lohdutuksensa surkeudessa, pikku raukka!
Fenix-lintu.
Mansikka-aikana näki hän tytön ensikerran pappilassa. Paljo hän oli tyttöjä ennenkin nähnyt mutta tämän nähdessään tiesi hän että se oli hänen tyttönsä. Mutta ei hän uskaltanut mitään sanoa, ja tyttö hymyili, sillä poika oli vasta lyseolainen. Mutta hän palasi ylioppilaana. Ja silloin kietoi hän kätensä tytön vyötäisille ja suuteli häntä.
Tyttö oli neljäntoistavuotias nainen. Korkeina kohosivat hänen täyteläiset rintansa, aivan kuin varroten pieniä, ahneita turpasia ja pieniä kiinnitarraavia kätösiä, joustavaa oli hänen astuntansa, ja lanteitten soudanta sellainen kuin voisi hän kantaa paria pienokaista sydämmensä alla koska tahansa. Hänen hiuksensa olivat heleänkeltaiset kuin puhdistettu hunaja ja vesihuurun tavoin ne kaarehtivat hänen otsansa ympärillä. Silmistä säihkyi tuli, ja hipiä oli raikas, ja pehmeä kuin hansikkaan nahka. He olivat kihloissa ja suutelivat toisiaan kuin linnut puutarhassa lehmuksen alla, metsässä, ja elämä aukeni heidän eteensä kuin aurinkoinen, täysiheinäinen niitty. Mutta pojan täytyi ottaa tutkinto, vuoritutkinto, ja se kesti ulkomaanmatkoineen kymmenen vuotta! Kymmenen vuotta!
Ja sitten matkusti poika Upsalaan! Kesäksi palasi hän taas pappilaan, ja tyttö oli aina yhtä suloinen. Kolme kertaa tuli poika sillä tavalla, mutta neljännellä kertaa oli tyttö kalpea. Hänellä oli pieniä, punaisia juovia sieramissa ja povi oli laskeutunut. Kun kesä tuli kuudennen kerran, otti tyttö rautaa, seitsemäntenä kesänä matkusti hän kylpylaitokseen. Kahdeksantena oli hän hermostunut ja kärsi hammassärkyä. Tukka oli kadottanut loisteensa, ääni käynyt teräväksi, nenään ilmestynyt pieniä, mustia pilkkuja, povi poissa kokonaan, käynti laahustavaa ja posket lontossa. Talvella sai hän hermokuumeen ja tukka oli leikattava. Kun se uudelleen kasvoi, oli se tuhkanvärinen. Poika oli rakastunut vaaleaveriseen, neljätoistavuotiaaseen tyttöön, hän ei voinut sietää tummia, ja hän nai kaksikymmentäneljävuotiaan tytön, jonka tukka oli tuhkanharmaa, ja joka ei tahtonut olla häissään avokauloin.
Mutta mies rakasti häntä siitä huolimatta. Hänen rakkautensa ei ollut niin myrskyistä kuin ennen, mutta se oli vakavaa ja tyyntä, ja pienessä vuoristokaupungissa ei mikään häirinnyt heidän onneansa. Vaimo sai kaksi poikaa perätysten, mutta mies tahtoi niin mielellään tyttöä. Ja tulikin sitten vaaleaverinen tyttö.
Ja siitä tuli isän silmäterä. Tyttö kasvoi ja tuli äitinsä näköiseksi. Hän tuli seitsemänvuotiaaksi, ja kahdeksanvuotiaana hän oli täydellisesti samannäköinen kuin äitinsä oli ollut siinä ijässä. Eikä isä muuta joutunut tekemäänkään kuin puuhailemaan tyttärensä kanssa, kun vaan vähänkin sai joutoaikaa. Äiti oli saanut talousaskareita suorittaessaan karkeat kädet. Nenä oli madonsyömä ja ohimot kuopallaan. Hänen vartalonsa kävi kumaraiseksi muurin luona seisomisesta. Ja isä ja äiti tapasivat toisensa vaan aterioidessa ja yöllä. Eivät he koskaan riidelleet, mutta ei se ollut sellaista kuin ennen.