"Luomakunnan herroiksi" sanovat naiset miehiä vain leikillä, mutta maljat naiselle, ne ovat totta ne.

Naisen ylivalta on pysynyt vankkana ja henkii taiteessa, symboliikassa.
Michel Angelo tekee Kristuksen Viimeisessä tuomiossaan naiseksi ja
Pietàssa panee hän täysikäisen miehen äidin polville kuin sylivauvan.
Tasavalta kuvataan aina naiseksi, sekä Sveitsissä että Ranskassa.

Heinäkuun muistopylväässä on vapaus nainen, samoin myös Bavaria
Müchenin edustalla ja Svea Davidssonin talolla.

Naisen väittää eräs uudenaikainen, mutta hyvin alakuloinen koiraskirjailija olevan korkeammalla siveysasteella kuin miehen. Se on pötyä! Petetyn koiraan veren pakkautumista! Naiset ovat ihan yhtä suuria kaljahousuja kuin mieskin, ellei mies ole korkeammalla. Nainen on keksinyt hemmen myymisen, keksinyt prostitutsioonin, keksinyt avioliiton. Avioliitto on naiselle elinkorko, jonka jälkeen hän usein vielä saa eläkkeen, nainen nimittäin; sillä mies ei saa eläkettä naisen kuoltua.

Ei myöskään ylioppilas, jos tahtoisi naida naisprofessorin, saa professorin titteliä.

Rohkeus on hyve, sanotaan. Mutta siinä hyveessä on nainen kehnompi kuin mies, sillä hän menee piiloon, kun mies lähtee sotaan. Blenda ja Jeanne d'Arc ovat pari kärpästä, jotka eivät kesää tee ja Blendan taistelutapaa pitäisi sitä paitse mies alhaisena.

Miehen alamaisuudesta se johtuu, että nainen voi olla julkeampi arkielämässä. Syyttäköön vain nainen sitä, ettei häntä ole laskettu sotaan; ei auta, hän on aina saanut mitä on tahtonut. Hän heitti miehen niskoille sodan käynnin "raakaa" voimaa vastaan; itse hän päätti käydä sotaa älyllä, kavaluudella ja viimein, kuten nykyään, valeella, kun hän uskottelee olevansa orjatar ja jumalaisolento samalla kertaa.

Puhutaan niin paljon vietellyistä tytöistä. Onhan niitäkin, en vastaan väitä, mutta minäpä kerron vietellyistä pojista, näyttääkseni, että on niitäkin, en väittääkseni, että kaikki pojat ovat vieteltyjä ja etteivät tytöt ole koskaan viettelijöitä. Tahdon sillä myös osoittaa, että on vaarallista nuorten poikien "uskoa naiseen" kuten johonkin mallikelpoisuuteen, puhtaaseen, virheettömään olentoon tai sen semmoiseen. Ja samalla huomauttaa, että miehen "aistillinen" rakkaus on puhtaampaa kuin naisen, sillä siinä ei ole tavallisesti taloudellisten etujen syrjävaikuttimia, jotka ovat naisen, yhteiskuntaolojen kautta, paha kyllä, saastuttaneet.

Äitinä olo, se on kunnia, mutta äidiksi tullessa tietysti tapahtuu viettely. Hierokaamme siis tuosta rumasta "viettelijä" sanasta pois edes joku siihen väärin räiskytetty tahra.

Mies, joka on hyvässä taloudellisessa asemassa ja takaa vaimolleen elinkoron, voi saada "vietellä" minkä tytön tahansa, ja laillistuttaa tekonsa, vieläpä kirkon siunauksellakin.