Sitten tulee rouva. Tarjoileminen keskeytetään hänen tähtensä ja nuo nälkäiset, jotka olivat tulleet ajoissa ruualle, saavat odotella toista ruokalajia.
Naiset kysyvät nyt miten rouva jaksaa, oliko nukkunut hyvin, eikö ole hermostunut. Mutta kukaan ei kysele miten mies jaksaa. Sillä senhän he tietävät ilmankin.
— Se on kuin haudankaivajalta karannut, sanoo yksi nainen.
Sen näköinen hän onkin.
— Se elää kai hyvin huonosti, sanoo toinen nainen. Mutta hän ei elä huonosti.
Hän ei puhele pöydässä, sillä hänellä ei ole mitään sanottavaa näille naisille. Mutta hänen rouvansa kyllä puhuu.
Ja mies nieleksii ruokaansa kuunnellen kai varsin iloissaan kaikkea kehnoa ylistettävän ja hyvää soimattavan.
Pöydästä noustua pyytää mies saada vähän puhella rouvan kanssa.
— Ystäväni, sanoo hän, voisitkohan olla hyvä ja lähettää Loviisan viemään räätäliin minun takkiani, siitä on ompeleet ratkenneet, enkä itse joudu menemään.
Rouva ei vastaa paljon sitä eikä tätä, mutta ei lähetä Loviisaa, vaan ottaa itse takin käsivarrelleen ja lähtee menemään kylään, jossa räätäli on.