— Olkoon menneeksi vihkiminen, vastasi Ester, mutta me emme muuta milloinkaan yhteen asumaan, sillä silloin meistä tulee viholliset, tunnen sen. Laillinen vapaus! siihen suostun, mutta en lailliseen pakkoon.
— Hyvä! Mutta uskollisuutta vaadin niin kauan kuin olemme toisiimme sidottuja, liitti siihen kreivi.
— Uskollisuutta? Sehän on itsensä sitomista.
— Mehän sidomme itsemme ja toisemme välipuheella, ja välipuhe on pidettävä, muutoin menee maailma nurin.
Sitä Ester ei ymmärtänyt:
— Se sotii luonnettani vastaan, sanoi hän.
— Sillä sinun luonteesi on uskoton! tuli kreivi sanoneeksi.
Ja samassa hetkessä murtui jotakin; ja uusi tuli syttyi. Sukupuolitaistelu syntyi heidän elämässään nyt ensi kerran. Sitä kysymystä ei ollut heille olemassa, he tuumivat, ja he elivät vähääkään ajattelematta sukupuolten luonnollista eroa. Nyt he istuivat siinä miehenä ja naisena, alastomina syntiinlankeemuksen jälkeen, syötyään itsetietoisuuden tiedonpuusta.
Hirvittävän äänettömyyden perästä Max alkoi jälleen keskustelun:
— Huomaatko, että vihaamme nyt toisiamme?