Tämä oli loistavalla tuulella ja iloitsi tapahtumasta, joka antaisi aihetta monen vanhan selkkauksen selvittämiseen. Hän tervehti sisarta ja Maxia, jota sanoi jo langoksi, ja piti häntä sinä, sillä nuoremmat katsoivat kihlauksen olevan luvallisen liiton julkaisemista.
— Vai niin, te tulette papinkonttorista, ja teille on oltu hävyttömiä! Mitä tekemistä teillä siellä oli? Kirkon omat lapset ovat lapsipuolen asemassa; juutalaiset ja mormoonit saavat kuulutuksen, mutta me oikeat lammashuoneen jäsenet emme. Kuulkaahan, jos teitä haluttaa, niin pidän itse teille häät, ja kuulutan teidät lehdessä, ensimmäisen, toisen ja kolmannen kerran.
— Olisimme jättäneet kaikki muodollisuudet sikseen, vastasi Ester, ellei äiti olisi pakoittanut.
— Niin, äiti? Kuinka on hänen laitansa?
— Hän ilmoitti olevansa huonona, ja kävi vuoteen omaksi erään kohtauksen jälkeen…
— Niin, tuo ukon juttu oli hiukan ikävä, mutta tähän aikaan saa taistella personallisen olemassaolonsa puolesta, ja ken kaatuu, hän ei ole minkään arvoinen.
Silloin soi puhelin viereisessä huoneessa.
— Anteeksi! — Ja Holger poistui nuorten tyköä. Puoliavoimesta ovesta kuului muutamia hajanaisia huudahduksia.
— Mitä sanotte? — Mitä Herran tähden! — Sehän on uskomatonta. — Kyllä, he istuvat huoneessani, lähetän heidät heti sinne! — Se on liian ilkeätä! — Että isä, isä olisi…? — Ei, kiitos! — Ja pappi uskoo siihen? — Herra jesta! — Tiedättekö… tiedättekö… Halloo!… Onko lääkäri käynyt siellä?… Mitä hän sitten sanoi?… Ei mitään ulkonaista väkivaltaa!… Hyvästi siksi; he tulevat ensi laivalla!
Holger tuli sisään, nokka valkeana, joka oli kapea kuin veitsi.