— Tehkäämme se.

* * * * *

Sanomalehti oli tavattomasti edistynyt senjälkeen kuin se nuoren toimittajansa muodossa oli saanut uuden voimakoneen. Rohkeana, ennakkoluulottomana miehenä hän oli koonnut akkumulaattoriinsa kaikki virrat. Vapaamielisyyttä, hiukan sosialismia, koko naisasian, hieman teosofiaa, eläinsuojelusta, urheilua, hituisen maan puolustuksen suosimista vähitellen tapahtuvan aseitten riisumisen rinnalla, maailmankansalaisuutta isänmaallisella pohjalla, periaatteellista vapaakauppaa suojelustulleineen, kun vaara uhkasi. Saattoi tuntua siltä kuin tämän eklektisismin olisi synnyttänyt halu laajentaa tilaajamäärää, mutta toiset syyt sen kyllä aiheuttivat. Kun Ruotsin maanviljelys 80-luvulla oli todellisessa vaarassa, herätettiin kamareissa tullikysymys, mikä sai maan täydelliseen kapinaan. Kuten tavallista laadittiin esitys väärin: joko tulli tai vapaakauppa; ja koko kansakunta oli jakautuneena kahteen leiriin: vatsaan ja jäseniin, vaikkakaan kukaan ei tiennyt varmasti, ken oli vatsa. Tullin puoltajat voittivat ja talonpojat pitivät itseään pelastettuina. Mutta — seuraavana vuonna kohtasi Venäjää kato, ja meidän talonpoikamme, joiden myös täytyi ostaa viljaa, pelkäsivät nälänhätää. Silloin viljatullit lakkautettiin jälleen, ja koko tuo hirvittävä tullisota osoittautui olleen ajan- ja voimaintuhlausta, ja voittajat olivat kärsineet tappion. Meidän, jotka uudella vuosisadalla olemme nähneet, kuinka Englannin vanhoista vapaakauppateorioista luovutaan, meidän käsityskantamme ovat arvatenkin muuttuneet, ja olemme kai huomanneet, että taloudellinen elämä ei kulje niin matemaattisia ratoja kuin on luultu. Vapaakauppa merkinnee kai sitä, että valtiot vapaasti vaihtavat tuotteitaan. Silloin ehkä häviää jossakin erässä, mutta voittaa toisessa, ja vähitellen on tapahtuva tasoitus kaikkien eduksi. Mutta kun valtio sanoo: nyt olen vapaakauppalainen toisten ollessa suojeltuina, silloin se ryöstää itseään, ja on tämä sitäpaitsi luonnotonta, se kun kokonaisuudessaan edellytti useampien yhteistä sopimusta. Sehän on kuin aseiden riisumista sodan aikana.

Ne kuitenkin, jotka olivat eläneet tullisodan ja nähneet, että oikeus ja vääryys ei ollut kummallakaan puolella, kävivät hiukan varovaisemmiksi; ja tunnusmerkillistä vuosisadan vaihteen elämänmuodoille oli: varovaisuus, harkitsevaisuus. Sitä oli ennen sanottu kompromissiksi sanan ilkeässä merkityksessä tai kaupanhieromiseksi, epäilyksi, mikä merkitsi luonteen ja mielipiteitten löyhyyttä. Nyt oli koittanut tasoituksen aika, jolloin toinen otti todellakin vastaan toiselta: opittiin toinen toiseltaan; ja toinen antoi edun toisen korvaukseksi; yhteiskuntaluokat sekaantuivat, ei tarvinnut muuta kuin katsoa aateliskalenterista, kuinka monta aatelitonta nimeä oli yhdistynyt ylhäisaatelisiin, ja kuinka halpoja virkoja oli suurimpien nimien jälkeläisillä; valtio avusti sosialismia, ja sosialistit taistelivat anarkismia vastaan. Hajaantumisen aika alkoi muuttua kokoontumiseksi, ja ihmiset koettivat ymmärtää toisiaan. Suuri osa tuosta uudesta osoittautui epäonnistuneeksi kokeeksi, mutta kielteisiinkin tuloksiin johtaneet kokeet ovat hyödyllisiä, ja synnyttävät ne lisätuotteita; alkemistit eivät ehkä keksineet kultaa, mutta löysivät sensijaan rikkihapon, joka on paljon hyödyllisempi.

Saatuaan ohjakset käsiinsä oli insinööri Borg heti huomannut, ettei maksanut vaivaa koettaa hallita jotakin mielipidettä ja vainota toista, sillä silloin tilaajamäärä väheni heti vuosineljänneksen vaihteessa. Rahastonhoitaja oli ilmapuntari; hän näki kirjoistaan, minne tuulet kääntyivät. Ja vaikkakin toimittaja olisi uskaltanut uhmata taloudellista tappiota, näki hän lehden vaikutusvallan vähentyvän tilaajien vähentyessä. Senvuoksi hän kadotti pian iloisen uskonsa sanomalehdistön kaikkivaltaan, ja tottui vähitellen olemaan palvelijana herran asemesta; ja senvuoksi kukoisti liike.

Nuori pari oli saanut suuren huoneustonsa ja kolme palvelijaa, ja toimitus oli laajentanut myöskin huoneustoaan. Toimittajan työhuoneessa kävi ministereitä, talonpoikia, työmiehiä, kenraaleja, näyttelijöitä ja taiteilijoita. Vaikutusvaltaa oli, mutta valta suhtautui suoraan siihen riippuvaisuuteen, johon tahtoi alistua. Totella ja hallita!

Tänään oli myrsky riehunut toimituksessa. Oli nimittäin avustajia, jotka elivät menneessä ajassa, ja käyttivät lehteä yksityisten harrastustensa palvelukseeni, jokaisella uutisella, viattomimmallakin, oli oma salainen sisältönsä; sillä koetettiin ajaa jotakin harrastusta, voittaa jokin etu, tyydyttää vanhaa kaunaa. Etenkin teatteriarvostelija oli anastanut mahtiaseman, jota hän käytti väärin saadakseen hallita ja tunteakseen jotakin olevansa, vaikka ei ollutkaan mitään. Yksissä tuumin naissuosikkien kanssa hän tuhosi ihmisten kohtaloja, kukisti ja iski milloin mitenkin. Vallankin hän oli ottanut hoivaansa sen teatterin, jota helposti arvattavista syistä sanottiin hovinhankkijaksi. Se tarjosi huonompaa tavaraa kuin toisenluokan teatteri, mutta nautti suojelusta ja valtioapua, jota paitsi sen henkilökunta lukeutui korkeampain hovipalvelijain joukkoon.

Insinööri Borg ei tuntenut teatterioloja, mutta häntä harmitti se, että huonompi nautti suojelusta, mikä esti paremman edistymistä. Hän tiesi myös, että moni seikka oli siellä hyvin ilkeällä tolalla, mutta ei puuttunut siihen; sitä vastoin hän ei tuntenut arvostelijansa läheistä suhdetta kuninkaalliseen huvitarhaan. Senvuoksi hän kyhäsi kirjoituksen "laitonta suojelusta vastaan", ja sattui siinä tallaamaan toisen peltoa. Sitten seurasivat paljastukset, joista kävi ilmi, että juuri hänen lehtensä oli tukenut tuota kurjuutta. Se oli kiusallista, ja insinööri Holger oli mennyt pitemmälle kuin oli tahtonut, koskenut mätään munaan, ja oli tehnyt itsensä syylliseksi pieneen majesteettirikokseen.

Kannetta ei oltu vielä nostettu, mutta korkeimmissa piireissä puhuttiin siitä, ja toimituksessa varustauduttiin taisteluun.

Mielet olivat juuri tässä kuohumatilassa kreivi Maxin ja hänen
Esterinsä saapuessa toimitukseen Holgeria tapaamaan.