— Mitä tämä on? hän kysyi kadulle päästyään.

— Ruotsalaista lakeijamaisuutta! Tervehtiä hallitsijaansa, miksei, mutta tuoleja ja pöytiä! Nyt tiedät, mikä laitos uusi Ooppera on!

— Osuipa iskuni oikeaan! — Taitaapa meille koittaa kymmenvuotinen ajanjakso, joka käy ihanaksi.

— Kerron sinulle, mitä kuulin tänään, mutta sinun pitää vaieta siitä. Eräs lääkäri maaseudulla, ystävä, joka ei milloinkaan valhettele, kertoi että sotilaspiirin päällikkö oli kysynyt häneltä, tahtoisiko hän, sodan mahdollisesti syttyessä Norjaa vastaan, seurata mukana kirurgina!

— Olen kuullut samaa toiselta taholta, mutta ylhäältä nämä huhut kielletään julkisesti.

— He tietysti valehtelevat.

— En usko heidän sitä tekevän, mutta sehän saattaa olla tunnustelemista.

— Eivätkö he valehtele, tuolla ylhäällä? Silloin et tunne valtioviisaita. Onhan sitäpaitsi vanha valtiotaito näyttää rehelliseltä, mutta olla viekas. Rehellinen kaupanvälittäjä olisi kuitenkin toimittanut Emsin sanoman. Niin, Norja! joka on tuottanut Ruotsille kaksikymmentä vuotta päänvaivaa, joka on hajoittanut meidät ja kääntänyt huomiomme omista harrastuksistamme. Kannattaako tähän pieneen maahan kiinnittää niin suurta huomiota? Kalastaja-, laivuri- ja paimenkansa, joka elää päivän kerrallaan ja on yhtä velkainen kuin mekin. Matkailijamaa ravintolanisäntineen; kuuluisampi näköalojensa kuin peltojensa vuoksi; vie maasta kuivaa kalaa ja jäätynyttä vettä. Mitä tekemistä meillä on heidän kanssaan? Pöyhkeitä peeveleitä, jotka tahtovat naisvaltaa! Hyi hitto!

— Sinä, naistenvihaaja!

— Tyhmeliini! Aion juuri mennä kolmannen kerran naimisiin.