— Kansallisteatteri, jota hallitsee eräs Strandvägenin varrella asuva pelihuoneen emäntä, ja johon uusia jäseniä värvää… niin; mutta suurilta suljetaan ovet; Antigone ja Julia ovat paenneet, Hamlet ja Horatio kulkivat joutilaina loppua odottaen. Maku ei ole korkea kukkuloilla. "Iloista ja likaista", siinä heidän makunsa! Vakavuutta he pelkäävät.
— Nuo vanhat idealistit ovat mainioita; Allehanda julistaa Paul de Kockin viattomaksi, ja Posttidningen suojelee tuota "irstasta ja jumalatonta" Anatole Francea! Mitä se merkitsee?
— Barrabasta! Vapauttakaa kuka tahansa, vaikka itse Barrabas, kunhan ette vain suurta Zolata! Heillä on niin suunnaton kauhu kaikkea suurta ja voimakasta kohtaan siksi, että itse ovat pieniä ja heikkoja. — Tiedätkö, äsken oopperassa, kun tunsin tuon käden takaapäin tiukasti tarttuvan minuun, niin ajattelin, mitä tuo tuntematon tahtoi. — Personaton raukka, joka ei mahda minulle mitään, suurentaa vähäpätöisen personansa tekeytymällä kuninkuuden osaksi. Hän tahtoo, että palvelisin hänen jumalaansa senvuoksi, että se on hänen, ja siten hän tuntee olevansa hetken yläpuolellani. Hän on jonkinlainen ryhmäeläin, kuten korallit, jotka elävät ja kasvavat yhtenä möhkäleenä. He eivät ajattele mitään, vaan muistelevat ainoastaan, mitä ovat lukeneet sanomalehdestä, kirjasta, mitä ovat kuulleet puhuttavan, lukiessaan he sulattavat kaiken, perkkaamattomana, jyvät ja pienet kivet, paltun ja papanat; ja puhuessaan he aukaisevat kurelihakset ja laskettavat sanoja suustaan, joka on heidän peräreikänsä. Sellainen on enemmistö, uskollinen kansa, terve ymmärrys, joka on vain ymmärtämättömyyttä; he ovat oikeinajattelevia, maan rauhallisia, he muodostavat väestön ytimen. Ja kaikki he ovat vallanhimoisia, mutta voivat hallita vain hallitsijan kautta, joka käy heidän välikappaleekseen siksi, että hän hallitsee heidän kauttaan. — Tiedätkö, minusta tulee anarkisti, vastoin tahtoani.
— Ken ei siksi tulisi! — Kun elämän ja kehityksen kulku on niin kiihtynyt, että nyt suoritetaan maailmanhistoriallinen ajanjakso kymmenessä vuodessa, niin kasvuvoimaisille käy yhä kiusallisemmaksi, että heidät tukahuttaa vanhentunut hallitusmuoto, jolla ei ole mitään käsitystä nykyajasta. Tavat muuttuvat, mutta vanhat lait pysyvät voimassa; oikeuskäsitteet uudistuvat, mutta lakikirja pysyy samana kuin se oli 1734 ja 1866. Meidän laskiessamme metreissä ja kruunuissa, mittaavat vanhat kyynäräkepillä ja laskevat rahansa rikseissä. Nämä epäsuhtaisuudet yhteiskuntarakennuksessa tekevät elämän siinä kuin helvetiksi tai hourujenhuoneeksi. Tiedätkö mitä: maa, jolla ei ole ollut vallankumoustaan, ei voi kasvaa. Katso aateliskalenterista, niin huomaat tarvitsemmeko Tukholman verilöylyä, Lindköpingin samanlaista ja Kaarle XI:nnen reduktsioonia. Oletko Lundissa katsellut Lundagårdia? Siellä ei viihdy yksikään nuori puu, sillä vanhat ovat tiellä ja varjostavat; onttoja ja lahoja ne ovat, ja huuhkajat asuvat niissä. Kaataa niitä ei saa! Miksi piru vie ei saa?… Sinä päivänä kuin ne kaatuvat itsestään, muuttuu koko puisto hiekka-aavikoksi, ja miespolvia saa varrota, ennenkuin uusia kasvaa sijaan. Ei, harventaa pitää ja uudistaa!
— Tahtoisitko seisoa mestauslavan ääressä?
— Minäkö? Kernaasti! Olen tottunut näkemään viattomien kärsimyksiä leikkauksissa; ja minä seisoisin pään puolella ja sanoisin heille lohduttavan sanan viime hetkellä annettuani heille kloroformia. Minä olen villi, minä, vaikkakin olen merkitty henkikirjoihin ruotsalaiseksi; ja minä luulen, että tulevaisuus on villien. Tiedäthän, että kaikki sivistyneet kansakunnat kuolevat; sivistys, hupsuttelu, eläinsuojelus ja kansantieteelliset museot tappavat heidät. Ken kääntyy taakse tunkioitaan katsomaan, hän on kuolemalla kuoleva. Niin tekee nyt kansa tähystellessään taakseen Lützeniä ja Narvaa, Kustaa kolmatta ja Ruotsin akatemiaa, kaakinpuita ja kellotapuleita, vemmelpuita ja raintoja; he kääntyvät vain ympäri, osoittavat sontakokkareita ja sanovat: Kas tämän me olemme tehneet! — Niin, ja elleivät he ole pian tyhjentäneet itseään, niin ei meillä ole milloinkaan tilaisuutta tehdä omaa tarvettamme!
— Oletko joutunut takaisin aikaisemmalle kannallesi kaiken suunnattomasta roskaisuudesta?
— Kun väsyn, niin tuntuu minusta kaikki roskalta; mutta kylliksi nukuttuani olen jälleen valmis tanssimaan suurta tuntematonta kohti!
* * * * *
He kulkivat katuja edestakaisin.