— Mistä tulet? tervehti tohtori.
— Tulen eräästä suuresta ja kauniista tilaisuudesta; olen ollut ritarihuoneella, uskontokongressissa; ja olen kuullut erään piispan lausuvan kohteliaisuuksia rabbiinille.
Isak Levi näytti vähemmän ihastuneelta kuin arkkitehti oli odottanut, sillä Isak luki uskonnolliset asiat niiden joukkoon, joista ei puhuta.
Tohtori sitävastoin kävi aineeseen käsiksi:
— Niin, sekin on jälkikaikua! Uskontokokous Chicagossa 1893 oli paljon suurempi. Siellä oli maanpiirin kaikki kansat ja uskonnot edustettuina ja seurakunta sai joka aamu siunauksen sen päivän esimieheltä, olipa tämä sitten muhamettilainen, katolilainen tai protestantti, ja itse paavi lähetti onnentoivotuksensa… Meidän kongressistamme puuttuu jotain oleellista, siellä ei ole yhtään katolilaista.
— Kas niin, onko sinustakin tullut katolilainen? vastasi Kurt.
Tohtori ei vastannut tuohon tuhmaan kysymykseen:
— Tässä kokouksessa on jotakin niin yksinomaan luterilaista-ainoaa-autuaaksitekevää, ja siksi se on pöyhistelevää kuin kaikki luterilainen. Sitäpaitsi ette muistane, että Pius IX 1868 kutsui myös kreikkalaiset, protestantit ja muut ei-katolilaiset Vatikaanin kirkolliskokoukseen saadakseen aikaan sovinnon kristittyjen kesken, aluksi. Kutsutut harhaoppiset eivät saapuneet, ja niin kehittyivät asiat sellaisiksi kuin ne nykyään ovat!
— Voi olla niin, puuttui Kurt puheeseen, mutta suurta on tekeillä, ja me saamme nähdä uutta uudella vuosisadalla.
— Ranskan valistus vallankumouksen ajalla oli päässyt paljon pitemmälle kuin me nyt; he repivät maahan kaikki tyynni; ja kongressi koettaa nyt vain kännien hävittää sitä, mitä heidän oma vastarintansa on rakentanut. — — —