* * * * *

Näyttelyn valkea kaupunki kohosi uhkaavan rajuilma-taivaan alla, joka ei tahtonut milloinkaan puhjeta.

Rakennustapa oli improvisoitua, joka ei muistuttanut Ruotsin, vaan enemmän Itämaiden rakennustapaa. Mistä rakennusmestarit saivat tämän vaikutuksen? Auringonnousun maista, jonne maanpiiri nyt käänsi katseensa odottaen ja vapisten, senjälkeen kuin Japani oli antanut iskun, joka jatkoi liikettä länttä kohti, ja joka ehkä oli alkava maailmanhistoriassa uuden ajanjakson, niin uuden, että historioitsijat saisivat nimittää sitä ja kaikkea sitä ennen, meidänkin aikaamme, uudemmaksi ajaksi. Oli puhkaistu läpiä kaukaisen idän suureen ampiaispesään, ja nyt kihisivät keltaiset ja mustat parvissa. Mutta kaukainen länsi auringonlaskun mailla oli myöskin liikahtanut. Maanpiirin kaikki kansat olivat sekoittuneet siellä ja synnyttäneet uusia jälkeläisiä, jotka tunsivat maailmankansalaisuutensa, jotka eivät tunnustaneet Atlantia rajaksi, vaan tahtoivat jakaa muiden kanssa maanpiirin, päästä Europan suurvaltojen joukkoon. Vanha Espanja, hidalgo, Amerikan ensimmäinen valloittaja, oli työnnetty syrjään, ja Columbus oli ensimmäisestä haudastaan Haytilta kostanut kärsimänsä vääryydet. Tässä idän ja lännen välisessä peikon painannassa Europa tunsi olemassaolonsa uhatuksi, ja säikyksissään kuin pikku linnut he yhtyivät pakolliseen ystävyyteen, jonka ensimmäinen ilmenemismuoto oli tsaarin käskykirje, joka sitten aiheutti Haagin rauhankongressin, joka kai lähinnä merkitsi: Europan valtojen yhtymistä yhteiseen puolustukseen yhteistä vihollista vastaan, ei siis mitään maailmanrauhaa. Pansaroitu nyrkki oli särkenyt Kiinan muurin portit, ja Sedanin jälkeisen kostopuolueen miehet olivat luopuneet kostosta taistellakseen yhdessä preussilaisten kanssa. Europalaiset olivat lakanneet olemasta paikallispatriootteja, ja heidän kansakuntansa olivat käyneet muistomerkeiksi, jotka muistuttivat ylioppilaiden osakuntia yliopistossa, jotka kantoivat omia lippujaan juhlatilaisuuksissa, mutta olivat arkioloissa ylioppilaskunnan jäseniä. Ruotsi, tuntiessaan yhdyskuntana käyvänsä perikatoon, oli myöskin yhtynyt, kääntynyt katsomaan muistojaan, siistinyt piironginlaatikot ja poiminut esille sen, mikä oli säilytettävä ja sen, mikä oli poltettava. Oli etsitty kirkoista, linnoista ja tölleistä ja muistot olivat kootut pyhälle vuorelle, Skansenille.

Yli Leijonakentän valkean maailmankaupungin kohosi Skansenin vuori mustine petäjämetsineen ja maalaisille vanhanaikaisine kellotapuleineen, jotka soittivat hautaan menneisyyden, jonka monet luulivat nyt heräävän uudestaan eloon. Ja runoilijat kutsuivat esiin varjoja, loihtivat ilmoille Kaarle XII:nnen ja muita hänen kaltaisiaan. Pyhän vuoren teille ja poluille oli annettu suuria nimiä, jotta ne herättäisivät kansakunnan omanarvon tuntoa, ja lujittaisivat yhdyssidettä hajaantuneiden puolueiden välillä, joita menneisyyden piti nyt yhdistää.

Sanomalehdistön osastossa istuivat tohtori Borg ja toimittaja Holger yksityishuoneessa ja ottelivat ankarasti. Tohtori raivosi:

— Tämähän on naamiohuvia, etkä sinä saa imarrella maanmiestesi turhamaisuutta, niin että he kadottavat järkensä ja luulevat olevansa Kaarlekahdensiatoista. Nykyhetkellä voimme rehellisesti yhtyä vain tulevaisuutta varten. Hallitsijasukuhan on vuodelta 1809 eikä voi johtaa syntyperäänsä Lützenistä ja Narvasta; puolet aatelista on ulkomaalaisia, ja koko Skåne alkaa vasta Lundin taistelun jälkeen; ethän voi vaatia, että skånelaiset hurraisivat Breitenfeltille, jossa he eivät olleet mukana; näyttelyn edusmies, ystävämme Isak, on muukalainen itäisiltä mailta, eikä voine juhlia Lutheria eikä Kaarle XI:ttä. Te olette tahdittomia, ja loukkaatte toisianne tietämättänne! Itse Skansenin ukko on ulkomaalainen, menen valalle siitä, ja minä neekeripoikana voin yhtä vähän kuin Syrach ja Isak innostua Grönlundin lailla taalaalaistyttöihin ja Jössen kihlakunnan poikiin. Tämä ei ole rehellistä peliä, ja ennen kaikkea sinun pitäisi komentaa: Luokaa silmänne tulevaisuuteen! — Sinä et huomannut rabbiinin oikeutettua hyökkäystä kurjan menneisyyden jumaloimistamme vastaan hänen eilen kongressissa käydessään sivistyksemme kimppuun, jonka pohjana on Hellas ja Rooma. Hän veti paksun viivan Platonin ihannevaltion yli, jota hän nimitti — keskellä ritarihuonetta! — pederastivaltioksi. Jos olisin ollut siellä, olisin hurraten nostanut miehen ilmaan, — Mitä saatanaa meillä on Kreikan, Rooman ja Kaarle kahdennentoista kanssa tekemistä? Te asustatte alhaalla haudoissa ruumiiden parissa, ja nykyaika ja tulevaisuuskin kiitää ohitsenne. Mutta sen aiheuttaa hirvittävä koulu- ja yliopistokasvatus, ja ylioppilastutkinto, joka nykyään vastaa 30-luvun maisteritutkintoa.

— Mitä sitten mielestäsi olisi tehtävä?

— Perustettava ammattikouluja ja valmistettava miehiä heidän toimiinsa. Anna lakimiesten alkaa uransa nelitoistavuotiaina asianajajain puhtaaksikirjoittajina ja juoksupoikina; lähetä medisiinarit saman ikäisinä sairaaloihin hoitajiksi; anna insinöörien aloittaa viilareina työpajoissa, anna pappien, jos sellaisia tarvitaan, alkaa lukkarin apulaisina asettelemalla virsinumeroita ja oppimalla kansliatehtäviä piirimiehen luona. Sulje kaikki neljä tiedekuntaa, ja suorittakoot lapset rippikoulunsa kansakoulussa oppimalla lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan: sitten kukin ulos maailmalle ammattiinsa perehtymään. Nykyään täytyy taitaa ammattinsa, muutoin sortuu kilpailussa; emmekä me kykene muuhun kuin salonki-, kapakka- ja kokousjutteluihin. Meidän tulee olla kaikesta perillä ja haastella vaikka mistä naisten kanssa, mutta me olemme vain diletantteja kaikilla aloilla. Mistä saamme valtiomiehiä, kun valtiotiedettä ei opeteta? Pilantekoa on hallituksemmekin. Kesäisin nähdään meriministerin hoitavan kirkkoa ja koulua, kaartinupseeri pitää huolta maanviljelyksestä ja joku entinen asessori johtaa sotajoukkoa ja laivastoa. Onko se valtiotaitoa. Ja toimituspäällikkö ei ennättäne opettaa valtioneuvokselle edes alkeitakaan, ennenkuin tämä saa potkut. Koko maa on senvuoksi täynnä entisiä valtioneuvoksia, ja jos kysyy joltakin koulupojalta, miksi hän aikoo, niin hän vastaa: entiseksi valtioneuvokseksi! Täytyy tuntea perustuslait tullakseen varatuomariksi, mutta päästäkseen osastonpäälliköksi ja ministeriksi ei tarvitse osata mitään. En tahdo puhua äänestävistä valtiopäivämiehistä, heillä on sen verran hävyntuntoa, että tavallisesti ostavat perustuslain, mutta valiokunnanjäsenten, jotka todella laativat lakeja, tulisi tuntea maan kaikki lait ja olla koulutettuja valtiomiehiä. Jos valiokunnan jäsenet olisivat valtiomiehiä, niin he olisivat pysyväisesti koolla ja työskentelisivät yhdessä hallitusosaston kanssa, eivätkä esiintyisi, kuten nyt, muutamia kuukausia häiritsevästi, puuttuen umpimähkään asioihin, ja aina hallituksen vihollisina. Miksi hallitus ja valtiopäivät esiintyvät aina vihollisina, koettavat aina nolata toisiaan! Sehän on suuri ennätys, jos saa läpi jonkin ehdotuksen, ja jos joku ministeri pääsee enemmistöön, niin hän on voittanut palkinnon — päässyt saamasta potkut, taannut itselleen paikan. — Ja mistä valtiopäivillä keskustellaan? P—kasta, varieteista ja oopperakellarista, eläkkeistä ja siltojen rakentamisesta; vieläpä poliisiasioista, kaartilaisten kahakoista, hevosten ruokkimisesta, kaljan käyttämisestä ja tarkastusuhasta, naisten puvuista ja koulupoikien tupakoimisesta. Onko se valtiotaitoa? — Valtiopäiväthän, ovat osoittaneet kyvyttömyytensä, ne kun lykkäävät kaikki tärkeät asiat asiantuntijoista muodostettuihin komiteoihin, mutta itse valtiopäiväinhän pitäisi olla kokoonpantu asiantuntijoista! — Onko se hallitusta, ovatko ne lainlaatijoita?

— Minkä sille mahtaa?

— Ei mitään! Hajoittaa vaan, hajoittaa! Lumen alla ei voi mitään kasvaa; mitään ei voi rakentaa, ellei ensin ole hajoittanut vanhaa rakennusta. Toimi ainoastaan kielteisesti; älä tee milloinkaan mitään myönteistä ehdotusta, sitä vain pilkataan; kumoa vanhoja lakeja, suo vapautta, ja anna voimien vaikuttaa! Sinun tulee olla herättäjä, eikä uneen uuvuttaja! Terve mieheen, nyt löi kello seitsemän!