— Siitä näet, mitä uskonto on!
— Ole varuillasi! Ole varuillasi! — Uskon nyt, että on kohtuutonta syyttää täkäläistä lääkärinhoitoa. Sairaan lähimmän ympäristön ymmärtämättömyys on kai eristävä hänet täydellisesti; hän on yksin sopiva omantuntonsa kanssa; hänellä ei ole tilaisuutta valittaa eikä tulla vääräksi marttyyriksi. — — — Eikö sinua milloinkaan peloita olla täällä?
— Ei, ei minua, sillä pidän silmällä itseäni. Mutta on kandidaatteja, jotka tekevät itsensä heikoiksi viettämällä epäsäännöllistä elämää, ja rupeavat pelkäämään pimeää, vaikka eivät usko mihinkään muuhun kuin fysiologiaan. Täällähän on ollut professoreita, jotka ovat saaneet kohtauksia; ja meillä on monta palvelijaa…
He astuivat linnaan. Se oli abstraktinen, jäykkä, itkettävä kuin itsemurhahuone hotellissa, huone, joka aina annetaan kaikkein onnettomimman näköiselle vieraalle, huone, jossa on kolme ovea ja yksi ikkuna; jossa vuode on lukitun oven kohdalla, jonka avaimenreikä on päänalaisen vieressä, ja vastapäätä toista ovea sohva, vartavasten siten tehty, ettei siinä voi istua eikä maata; huone, josta näkee vain takapihan ja vastapäätä olevan siistimättömän huoneen, ja joka tuntuu olevan itsemurhaajalle varattu.
Kreivi Max kävi alakuloiseksi; mutta Esterin, joka saapui liian myöhään, täytyi heti tehdä kierroksensa, ja ystävä seurasi häntä. Pitkä käytävä ja alaspäin johtava porras; paloruiskuja, joiden letkut kiemurtelivat kuin pitkät mustat käärmeet pitkin valkeita seiniä, kaasuliekkejä kuin tuliperhosia; vihdoin rautaristikkoikkuna, jonka kohdalla he pysähtyivät. Kopissa, joka muistutti tallia, seisoi vanha alaston mies keskellä lattiaa, ilkialasti kivilattialla, ja hänen käsivartensa olivat kohotettuina ilmaan kuin antiikisen rukoilijan tai pylväspyhimyksen.
— Miksi hän on alasti? kysyi Max.
— Siksi, että hän riisuu vaatteensa ja hänellä on 40 asteen kuume; sitä hän on potenut kolme vuotta, ja tuossa hän on seissut kolme vuotta. Hän luulee olevansa käärmekuopassa.
— Silloin arvaan, ken hän on! Hän se on, joka riisti petoksella leskiltä ja orvoilta heidän omaisuutensa, ryösti vaatteet heidän yltään, mutta laillisilla keinoilla! Huomaatko, että on olemassa muita lakeja kuin raastuvanoikeuden! Mutta, Ester, miksi hän luulee olevansa käärmekuopassa? Ei hän ole lukenut Danten Infernoa, 24:ttä laulua, missä käärmeet kiduttavat varkaita.
— Niinkö? Ei hän ole lukenut Dantea!
— No, mistä luulet Danten saaneen sen? Onko hän keksinyt sen, vai onko hänellä ollut siihen syynsä? Onko näissä rangaistusmuodoissa, joita te sanotte sairauksiksi, mitään objektiivistä, mitään mihin tarttua? On, vastaan minä, ja syystä kyllä… Uskon myös, että uskonnoissa on viittauksia… Jos olet lukenut Swedenborgia, niin olet huomaava, että hänen kuvauksensa helveteistä, jotka ovat mielentiloja eivätkä paikkoja, että ne ovat samanlaisia kuin ne kuvittelut, joiden kanssa olet täällä tekemisissä. On siis olemassa pysyväinen laki: Etsi se, ja moni arvoitus selviää sinulle… jos voit tai tahdot!