— Likaisia? Kissojen jälkeen ei ole sen puhtaampia eläimiä, katso niiden turkkia…
— Katso sinä hamettasi, Brita, kirkui tohtori, katso Fylaksin pirskotinta!
Fylaks oli todellakin tutkinut Brita rouvan kaupunginhametta ja nostanut takajalkaansa.
Kuin ampiaisen pistämänä hypähti rouva pystyyn; punainen töyhtö hänen hatussaan vapisi kuin kaurakimppu tuulessa, hänen kasvonsa kuvastivat yhdellä erää kaikkia mahdollisia mielenliikutuksia; raivoa nolauksen, epätoivoa hävityksen, häpeää nöyryytyksen johdosta, mihin sekaantui ystävällinen hymy, joka vielä kuolossakin tahtoi ilmaista myötätuntoa viatonta eläintä kohtaan.
— Miksi sinä et kurita eläintäsi? karjui tohtori, joka kuitenkin tahtoi pitää loukatun ja häväistyn ihmisen puolta.
— En voi, eläinsuojeluyhdistys tulee väliin! viisasteli pastori.
— Yhdistys voi olla oikeassa, jos nimittäin keppi sen sijaan saisi tanssia sinun selässäsi; mutta minä tiedän, että sinä et uskalla kohottaa keppiä Fylaksia vastaan, sillä silloin sen ikenet menisivät irviin; ja silloin se on herra ja sinä olet koira! Senkin saakelin itsekäs nauta!
Näin sanoen hän läksi tupakkahuoneesta ja paukahutti oven kiinni perässään.
Oli saavuttu aavalle ulapalle ja tohtori meni peräkannelle vilvoittelemaan.
Siellä hän näki tukkukauppias Levin, joka myöskin omisti huvilan
Storössä, sekä Britan kolmannen pojan, jolla oli eräs pastori
Alrothin ulkotila vuokralla.