— Hän on perinjuurin vanhoillinen pentele, oli nyt Gustafin viimeinen sana.
Mutta kun se ei pystynyt karhunnahkaan, niin koetti hän käydä hametietä.
Päivää myöhemmin kuin hänet oli eroitettu, kävi hän vieraisilla kälynsä, Dagmar rouvan luona. Kauniiseen nimeen oli hänellä liittynyt synnynnäinen kauneus, jota hän koetti kaikin tavoin peittää ja vääristellä. Kauniin tukkansa hän oli leikannut, jotta se ei olisi muistuttimena siitä, että hän oli orjatar. (Tohtori oli sitävastoin oppinut, että pitkä tukka oli vapaan miehen merkki, ja että kaikkien vankien hiukset leikattiin); kauniin kaulan hän peitti korkealla kauluksella unohtaakseen, että oli nainen; pienet jalkansa hän oli kätkenyt liian suuriin rasvanahkakenkiin, jotka olivat menneet poimuihin ja synnyttäneet hieroontumia; kaiken ruman hän oli haalinut pukuunsa, ja kaiken, mikä näytti ilkeältä, hän oli koonnut kotiinsa; ilkeys pisti esiin joka huonekalusta, uutimien väreistä ja koristuksista. Siitä näkyi uhkamielisyys miestä kohtaan, jonka kauneudenaisti oli tunnettu, ja saattoi huomata, että koko koristelu oli tehty selvässä tarkoituksessa loukata miehen hyvää makua. Hän tahtoi näyttää riippumattomuutensa, sanoi hän, osoittaessaan riippuvaisuuttaan pahuudestaan.
Kuitenkin kaikitenkin: lankomies Gustaf otettiin vastaan siistimättömässä huoneessa; ja hän näki heti kahdesta pienestä lasista, joissa oli tilkka jäljellä, että siellä oli ollut naisvieraita. Käsittäen täysin osansa ja asiaintilan, hän tiesi, että tässä ei maksanut vaivaa aloittaa kohteliaisuuksilla, kaikkein vähimmän ulkonäköä ja pukua koskevilla, mikä olisi ollut "loukkaus naisen sukupuolta kohtaan".
Käly ei ollut milloinkaan pitänyt Gustafista, mutta sillä hetkellä kuin tästä tuli hänen miehensä vihollinen, rakasti hän lankomiestään. Senvuoksi sai keskustelu heti alusta alkaen sangen ystävällisen luonteen.
— No, Dagmar, alkoi siis lanko; miehesihän rupee vapaamielisen puolueen valtiopäivämiesehdokkaaksi.
— Onko hän vapaamielinen? keskeytti Dagmar rouva heti, joka oli saanut sanat suuhunsa huomaamattaan.
— On, aina häntä siksi voi nimittää, vastasi pahansuopa lankomies.
— Nimittää, niin? mutta hänhän on vanhoillinen…
— Tarkoitat kai muutamissa kysymyksissä?