— Juuri niin minä puhun! Te ette ole pitkiin aikoihin olleet aviopuolisoita, ja nyt täytyy lasten saada elää ja hengittää. Isä on tehnyt tehtävänsä, ja nyt hän painostaa vain, sortaa, ehkäisee, tukauttaa! Suorikoon hän tiehensä!
— Ja sinä olet itse isä!
— Olen; juuri senvuoksi minä tiedän…
— Keinotteleeko hän pörssissä?
— Kahvilla ja sokerilla!
— Vai niin? Kahvilla ja sokerilla? — Vai niin?
Tässä Brita rouva vaikeni hetken, ja ollen nopsatuumainen hän ennätti tehdä tuon vaikenemisen ajalla päätöksen. Hän nousi ja meni käyttämättömän jääkaapin luo, jossa hän säilytti tärkeitä papereita. Hän etsi ja löydettyään ryhtyi jälleen keskusteluun:
— Minulla ei ole tosin avioehtoa, mutta minulla on jotakin muuta; minulla on kirjeitä.
— Varo kirjeitä, Brita; tuomioistuimen edessä he puhdistautuvat kirjeistä; he joko väittävät, että eivät ole kirjoittaneet niitä, tai etteivät ole tarkoittaneet sitä, että se oli pelkkää pilaa. Ei, sinun täytyy nojautua tosiasiaan, mieluimmin flagrans delictum'iin.
— Mitä se on?