— Eikö sinun mielestäsi ole parempi, että valtiokirkon humaaniset, sivistyneet papit ohjaavat kansaa, eivätkä oppimattomat kiihkomieliset maallikkosaarnaajat?

Kyllähän Gustaf Borg oli sitä mieltä, arkioloissa, mutta tässä ei saanut jäädä tuppisuuksi, ja senvuoksi muutti hän vihapäissään mieltään äkkipikaa:

— Maallikkosaarnaajat? Mitä muuta sinä sitten olet? Sinä, joka pidät maanviljelystä ammattinasi, annat kappalaisen ja apulaisen hoitaa virkaasi. Ja mitä sinun kappalaisesi tekee? Hän syö silloin kuin ei nuku, ja väliajat hän juo ja pelaa korttia. Lepää kuusi päivää ja tekee työtä seitsemäntenä. Entäs sitten apulaisesi, joka on Kotimaan aputoimittaja ja puolustaa naimakaarta, tiedätkö, mitä hän hommailee saarellaan? Sinä tiedät, että hän elää kuin turkkilainen ja on soudellut ihmisten nähden ilkialasti erään kauniin tytön kanssa, ja sinä et ole asiasta tietävinäsikään, siksi että tarvitset häntä viirapeliisi! Mutta seurakunta luopuu kirkosta ja rakentaa rukoushuoneita, joita te vainoatte! Niin, vanha Ruotsi on muuttumaisillaan pappistasavallaksi kuin Paraguay, ja valtiokirkko on nyt yhtä mätä kuin vuonna 1527. Hengellisen vallan te olette menettäneet, mutta maallinen teillä on jäljellä. Teidän piispanne syövät tarkastuspäivällisiä, istuvat valtiopäivillä ja maankäräjillä, komiteoissa ja akatemioissa, — meillä oli äskettäin piispa, jolla oli 80,000 kruunun vuositulot ja peräsyöpä — (hän oli syömällä hankkinut sen!); hän käänteli runoja ja kirjoitteli leikillisiä lauluja, mutta sielunhoidolle hän antoi palttua. Minun serkkuni, jonka sinäkin tunsit, oli pappina eräässä kaupungissa pohjanpuolessa. Hän söi itsensä kuoliaaksi; sillä joka toimituksessa, häissä, ristiäisissä, hautajaisissa, hänen täytyi syödä ja juoda; ja elämänsä viimeisenä sunnuntaina hän suoritti kahdeksantoista toimitusta, hän söi ja joi toisin sanoen kahdeksantoista kertaa sinä päivänä; siksi hän sai halvauksen ja kuoli! — Sinä puhut teidän humaanisuudestanne. Se on vain epäuskoon perustuvaa ennakkoluulottamuutta! Te ette usko oppeihinne, sitä ei teiltä kukaan pyydäkään, mutta silloin teidän täytyy erota, muutoin te olette teeskentelijöitä! Mutta te ette tahdo luopua leivästä ja vallasta! Papit ja upseerit, ne kaksi ovat yhtä, ja Te tuette valtaistuinta, joka on vain vanha reikätuoli…

Nyt olivat molemmat nousseet ja laukkasivat ristiin rastiin matoilla kuin jalopeura ja karhu. Mutta Gustaf Borg ei jäänyt tuppisuuksi.

— Lehmiä ja sikoja sinä osaat hoitaa, mutta jos joku ihminen tulee sielunahdistuksessa luoksesi, niin silloin sinä et sääli etkä auta etkä lohduta, sillä sinä olet kova, ahne, säälimätön! Ja 28,000 sinun ja sinun laistasi moista kapinetta saa valtio elättää. Seitsemän miljoonaa kruunua te syötte, ja varat siihen kiskotaan joko hyvällä tai pahalla, tunnustajilta ja ei-tunnustajilta, ja tavalla, mikä muistuttaa rahankiristämistä. Lempo ties, mihin te uskotte, mutta lähinnä Te olette perkeleen palvelijain kaltaisia, teidän äänenkannattajanne kun jumaloi Kaarle XII:tta, Ruotsin tuhoojaa, joka ei ollut ihminen, vaan perkele. Ja kun joukko ylioppilaita asettui vastustavalle kannalle tätä petoa viimeksi juhlittaessa, jolla ei ollut mitään suuruutta, ei edes siveellistäkään, niin heidät kutsuttiin rehtorin puheille, ja läheltä piti, ettei heitä häväisty eroituksella. Hourujenhuonettako vai kuritushuonetta te ansaitsisitte? — Ja sinä kirkkoherrantoiminesi. Sanotaan, että sinä hosut rottingilla, silloinkuin sinun pitäisi liikuttaa järkeä ja sydäntä. Ja sinun kirkkosi, mitä sinä siellä teet? Samaa kuin metropoliitta sakastissa! Sinä kehuskelit äskettäin aikamoisessa kemuhutikassa, että et käy milloinkaan kirkossa, että et ole vuoden päiviin ollut kirkossa! Ja sinä, joka puollat ehtoollispakkoa, milloin kävit viimeksi ehtoollisella? Kaksikymmentä vuotta sitten, jolloin sinut vihittiin papiksi! Hyi helvetti, ja nyt minä pyyhin tomun jaloistani sinun räsymattoosi! Sääli sinua on, sillä sinä et ole milloinkaan ajatellut, mitä teet, tai kuka olet! Mutta jos sinä heräät, niin älä mene vanhaan hökkeliisi, jonka alttarikaapin sivumennen sanoen möit äskettäin muinaiskalujen kauppiaalle, vaan mene rukoushuoneeseen, jos uskallat; siellä tapaat ainakin kristityltä ihmisiä, jotka koettavat, vaikkakin onnistumatta, siivota sisäpuoltaan!

Pastori ei ollut mikään paha mies, eikä myöskään teeskentelijä, mutta hän oli muiden lailla elänyt elämän sellaisena kuin se oli, mietiskelemättä; ahertanut päivän kerrallaan, ei kääntänyt koskaan katsettaan taaksepäin eikä tarkastanut sekavaa menoja tulotiliä, vastattavaa ja vastaavaa, jota sanotaan elämäksi.

Kun hän nyt kuuli sen ja näki laskunsa, ei hän voinut kieltää ainoatakaan tosiasiaa. Hän näki itsensä, Fylaksinsa, ensi kerran, ja hän luuli kuolevansa. Hän jäi sanattomana istumaan sohvalle ja oli kasvoiltaan musta kuin teurastettu musta härkä.

Lankomies, jolle tämä purkaus ja voitto oli antanut takaisin hänen aamulla kadottamansa itsetunnon, alkoi paisua kutistumistilastaan, ja kun hän tahtoi jättää kunnialla taistelutantereen, ennenkuin vihollinen oli ennättänyt koota voimansa, antoi hän viimeisen iskunsa.

— Sinä olet rippi-isä, mutta et hengellinen; sinä alat aamurukouksen navetassa oluella ja viinalla, sen jälkeen vedät aamupäiväunet ja pelaat lautapeliä päivälliseen saakka; syötyäsi kolme ruokalajia puoliseksi ja humalluttuasi toistamiseen, heittäydyt sänkyyn ottamaan päivällisunia, tai, kuten sitä Upsalassa sanotaan, päivällisen pyörittelemiseksi; senjälkeen pelaat lautapeliä iltaan saakka, jolloin todinjuonti ja viirapeli alkaa ehtoolliseen saakka, johon kuuluu joka ilta kylmää ja lämmintä ruokaa. Oletko pannut selvänä maata yhtenäkään iltana; oletko ollut selvänä kahteenkymmeneenviiteen vuoteen kolmine päivittäisine hutikkoinesi? Luetko milloinkaan iltarukoustasi? Et, sinä et ole ihminen, vaan sika! Se sinä juuri olet.

Hän ei ollut tosin saavuttanut tarkoitustaan, mutta hän oli saavuttanut jotain muuta; ja hän toivoi vain, että he olisivat kuulleet hänen puheensa, silloin eivät olisi sanoneet häntä vanhoilliseksi.