— Niinihän se nuoriso ahdistaa! Se on maailman meno!
Tässä Gustaf Borg oli lankeamaisillaan ruikutukseen, mutta vältti kiusauksen, sillä hän tiesi, että lankomies olisi ilkkuen nauranut hänelle, joka aina oli ajanut nuorison asiaa. Hän pidättäytyi senvuoksi ja peräytyi:
— Nuoriso, niin; sinähän tiedät, että olen aina ajanut heidän asiaansa, niin kauan kuin heidän vaatimuksensa olivat kohtuullisia ja järkeviä, mutta kun ne menivät yli rajojen, niin minun täytyi asettua heitä vastaan.
Kun pastorikin oli rauhaa rakastavalla tuulella, niin hän asettui kohteliaasti vastustajansa kannalle.
— Siinä teitkin oikein. Senvuoksi olet saanutkin kiitosta.
Hän otti lautapelipöydältä sanomalehden; mutta kun Gustaf Borg näki nimen Kotimaa, niin oli rauha lopussa, ja naamio putosi.
— Kiitetäänkö minua siinä? Siinä? — Silloin on loppuni käsissä!
— Sinä et rakasta kotimaatasi? puuttui pastori torjuvasti ja leikillisesti puheeseen.
— Enpä juuri, sillä se ei ole herttainen ja mitä taas sanomalehteesi tulee, niin ovatko ne omasta mielestäsi kristityitä ihmisiä, jotka kirjoittavat tuolla tavalla? Ne ovat hengen miehiä kumminkin, ja kirjoittavat kuin perkeleet. Valhe, väkivalta, puolueellisuus, viha, väärät todistukset, siinä lehden ohjelma!
Nyt pastori kuohahti, ja hän nousi ja alkoi laukata matolla, niin että tomu pölysi: