— Täällä tehdään kultaa! jatkoi hän sellaisella innolla kuin olisi tahtonut estää kaikki sopimattomat kysymykset ja pisteliäät huomautukset. — Katsohan vain tuota voita! katso! Maistapa nyt myöskin!

Mitä? — Se on ensiluokkaista! — — — No niin, mitäpä huvia sinulla siitä olisi!

Ja sitten he lähtivät.

Kun he tulivat eteiseen, otti Fylaks jälleen vastaan Gustaf Borgin ja pyyhki kuononsa hänen valkeihin vaatteisiinsa. Eläin kun juuri oli syönyt, tunsi saapuva vieras mielipahaa, mutta hänen täytyi vaieta ja kärsiä, sillä hän tahtoi voittaa jotakin.

Papin asunto oli vanhanaikainen nahkasohvineen, lautapeleilleen, piippuhyllyineen ja kirjakaappeineen, jossa oli kirkkoisien nelitaitteiset niteet sekä hiippakunnan sanomat ja asetuskokoelmat! Tuo maallisen ja hengellisen vallan omituinen sekoitus.

Huonekalut olivat mahongista, ja näyttivät siltä kuin eivät olisi milloinkaan olleet uudet, vaan siinneet itsestään jossakin huutokaupassa maailman alussa. Mahonki ei näytä kasvisaineelta, vaan muistuttaa kuivettunutta lihaa ja voi hikoilla rasvaa. Senvuoksi siinä näkee aina sormenjäljet, ja se ei ole miellyttävää. Seisten sillisalaatin värisillä räsymatoilla, muodosti huonekalusto sopusointuisen yhdistelmän kodikasta pikkutörkyä, joka tuoksui Gyllenhaalin sekoitukselle.

Lähemmin tarkastaessa huomasi ovensuussa rasvaisen hattu- ja lakkimuseon alla kokoelman keppejä. Sen vieressä hyllyn täynnä lasimittoja maidonkoetusta varten, järkiperäisen maanviljelyksen uudet vertauskuvat.

Lankomiehet istuutuivat, ja molemmat kun olivat suulaita, kävivät kielet kuin voideltuina.

— Sinä olet aikaisin lähtenyt jaloittelemaan, sinä, virkkoi pappi.

— Eipähän minulla ole muutakaan tekemistä sen jälkeen kuin jouduin toimettomaksi, vastasi toimittaja.