— Teurastaja tuo rahoja! Me olemme pelastetut, huudahti hän ja hypähti pystyyn.
— Voi, jumala! Mikä onni, yhtyi rouva ja asettui ikkunaan. — Mutta älä mene sinä ulos; anna Lindkvistin ottaa vastaan!
— Tehköön vain sen, sillä teurastaja ja minä emme ole hyviä ystäviä.
Kulkuset olivat vaienneet, mutta sensijaan rupesivat molemmat kahlekoirat haukkumaan ja riuhtomaan; metsäkoirat vastasivat, ja talon kaikki rakit kokoontuivat jäävaraston taakse, joka kätki teurastajan ja voudin välisen kohtauksen.
Vuokraaja ja hänen rouvansa eivät nähneet mellakkaa, mutta he kuulivat teurastajan ja voudin sananvaihdon, joka oli niin äänekäs, että sana petkuttaja tunkeutui sisäikkunain läpi.
Hetken kuluttua kulkuset etenivät; koirien haukunta muuttui karjunnaksi, joka tiesi tappelua, ja sitten vouti saapui juosten kartanolle.
Herra aavisti pahaa, ja hellävaroin tahtoi hän johtaa vaimon huoneesta pois säästääkseen häntä kohtaukselta ja itseään nöyryytykseltä, mutta vaimo jäi.
Vouti tuli sisään.
— Mikä on? kysyi patruuna.
— Teurastaja toi takaisin lehmän, vastasi vouti. Hän sanoi, että se oli itsestään kuollut tuntemattomaan tautiin, ja että hän haastaa patruunan oikeuteen.