Leontopolis.
Muuan karavaani oli leiriytynyt vanhan egyptiläisen Heliopolisin itäpuolella olevalle kunnaalle. Siinä oli paljon väkeä, mutta kaikki heprealaisia, ja he olivat kameleilla ja aaseilla vaeltaneet Palestinasta läpi erämaan, saman erämaan, jonka halki Israelin lapset olivat samoilleet enemmän kuin tuhat vuotta sitten.
Illan hämärissä, puolikuun himmeässä valossa näkyi leiritulia sadottain, ja niiden ääressä istui vaimoja pikku lapsineen, miesten kantaessa vettä. Ei ollut kai milloinkaan erämaassa nähty niin paljon pikku lapsia; ja kun heitä nyt oli laiteltava yöasuun, kajahteli leirissä lasten kirkuna. Se oli kuin suurena lapsikamarina. Mutta kun pesemisistä oli päästy, ja pienokaiset soviteltu äitien rinnoille, vaikeni kirkuna toinen toisensa jälkeen, ja maa kävi aivan äänettömäksi.
Erään sykomorin varjossa istui vaimo ja imetti lastansa, vieressä seisoi heprealainen mies ja laitteli rehua aasilleen. Päästyään tästä toimesta, läksi hän kunnaan laelle ja tähysteli pohjoiseen.
Muukalainen, puvusta päättäen roomalainen, kulki ohi, tarkasti vaimoa lapsineen kuin lukua laskeakseen.
Heprealainen kävi levottomaksi, mutta salatakseen mieltään ryhtyi hän puheisiin roomalaisen kanssa.
— Sanohan, vaeltaja, onko tuo auringon kaupunki, tuo tuolla lännessä?
— Sinä näet sen! vastasi roomalainen.
— Tämä siis on Beth Semes?
— Heliopolis, josta kreikkalaiset ja roomalaiset ovat viisautensa ammentaneet; itse Platon on ollut täällä…