— Luotan sibyllaan, joka on ennustanut, että rauta-aika on loppuva ja kulta-aika jälleen palaava…
— Tuota olet laulanut neljännessä luvussa muistaakseni… Onko sinussa kuumetta.
— On luullakseni… Muistatko, et, isämme muistavat, kun Kapitolium paloi ja sibylla-kirjat mukana. Mutta nyt on tullut uusia kirjoja Aleksandriasta, ja niistä on luettu, että uusi ajanlasku on pian alkava; että Rooma on hukkuva, mutta että se rakennetaan uudelleen, ja että kulta-aika…
Tässä taukosi ennustaja.
— Anteeksi, Flaccus, mutta olen sairas ja ratsastan kotiin, ennenkuin Campagnanin usvat nousevat.
— Eheu Jugaces Posthume, Posthume! Labuntur anni! Minä käyn kanssasi, ystäväni, aasini selässä, sillä sinä olet sairas! Mutta:
Jos tahto luja, oikea sydän on,
ei älyttömäin kiihko, mi pahaan vie,
ei tyrannien uhkakatse
saa miestä horjumaan tai pelkoon!
— — —
Ja vaikka maailma kumoon kaatuis,
pelotta seisois hän raunioissa!
Muutamaa päivää myöhemmin Virgilius oli vainajana Neapelissa. Hänen testamenttinsa avattiin, ja siinä todellakin havaittiin olevan pyyntö, että hänen Aeneisinsa poltettaisiin. Mutta hänen pyyntöänsä ei täytetty.
Jälkimaailma on eri tavalla arvostellut tätä kuolevan viimeistä tahtoa vastaan tehtyä rikosta; toiset arvelevat että se oli vahingoksi, toiset että se oli eduksi.
Kristinuskon tullessa Virgilius laskettiin profeettoihin; Aeneis otettiin talteen sibylla-kirjana ja liitettiin Liturgiaan; runoilijan haudalle tehtiin pyhiinvaelluksia, ja sittemmin hänet Dante kohotti pyhimystäkin korkeammalle.