— Jupiter, optimus maximus latiaris, säikäytä vihollisesi!
— Onko minulla sitten vihollisia? On, ja sen tähdenhän minua niin pelottaa. Uskotko että minä olen jumala?
— Sinä olet!
— Anna sitten isäisen jylistä, niin pelästytän viholliseni.
Pappi iski vaskirumpua ja temppeli järähteli. Keisari nauroi, niin että kaikki hampaat näkyivät.
— Pappi, hän huudahti, istuen valtaistuimelle, nyt saat uhrata minulle!
Pappi sytytti tulen vähäiselle mielipuolen edessä olevalle alttarille, ja mielipuoli haasteli:
— Hyvältä se tuoksuu! Nyt olen mahtavin taivaassa ja maan päällä. Minä tuomitsen eläviä ja kuolleita; minä heitän alas Tartarosiin ja nostan ylös Elysiumiin — ajatteles, miten olenkin mahtava! Minä kesytän meren aallot ja käsken myrskyn asettumaan, minä vallitsen tähtien ratoja, minä se loin Chaosin, ja ihmissuku lojuu jalkaini juuressa Britannin aarniometsistä lähtien aina Niilin lähteille, jotka minä yksin olen löytänyt. Olen kohottanut henkihevoseni Incitatusin konsuliksi, ja kansa on hänen konsuliutensa tunnustanut. Pappi, rukoile minua! Vai unohdatko, kuka olen? Ei, minunhan pitää itseäni rukoilla kuvassani! Cajus Caesar Caligula, minä palvelen sinua, maailman herra, niinkuin palvelen itseäni! Jupiter Latiaris Caligula!
Hän polvistui kuvan eteen.
— Joku tulee! varotti pappi.