Mutta kun Silius ja keisarinna olivat päässeet oven ulkopuolelle, kysyi Silius viattomasti:
— Oletko itse laittanut sienet, jotka hän iltasekseen syö?
— En ole itse niitä laittanut, mutta Locusta on sen tehnyt, ja hän osaa asiansa hän!
* * * * *
Petoeläimen kolmannen pään nimi oli Nero. Hän oli Agrippinan aviollinen poika, oli myrkyttänyt velipuolensa Britannicusin, murhannut äitinsä, potkaissut kuoliaaksi vaimonsa ja vihdoin kaikkien tavallisten juhlamenojen mukaan nainut gladiatorin. Hän väärensi rahaa, ryösti temppeleitä. Hän teki taidematkan Kreikkaan, missä ensin esiintyi laulajana ja toi kotia 1,800 seppelettä, sitten ajajana; ajoi kyllä kumoon, mutta sai sittenkin palkinnon, koska kukaan ei tohtinut häneltä sitä kieltää.
Niin syvälle olivat Rooma ja Hellas vaipuneet, ja Claudius oli enkeli tämän hirviön rinnalla, mutta hänetpä otettiinkin jumalien joukkoon.
Keisari oli tänään palannut kotia taideretkeltä ja tavannut pääkaupunkinsa palavana. Kun hän humalapäissään oli niin usein raivonnut vanhanaikaista Roomaansa, sen ahtaita katuja ja huonoja ristikkorakennuksia vastaan sekä useissa tilaisuuksissa toivonut tulta sen kaikkiin nurkkiin, ruvettiin häntä epäilemään murhapoltosta. Hän istui palatsissaan Esqvilinumissa, suuressa pilarisalissa ja nautti komeasta tulipalosta.
Se oli marmorisali, harvassa huonekaluja, koska häntä pelotti laittaa piilopaikkoja murhaajille. Mutta salin taustalla nähtiin vahvat ja kaksin kerroin kullatut rautakalterit, joiden takaa häämötti kaksi kellanruskeata libyalaista leijonaa. Hän sanoi niitä kissoikseen.
Veräjän pielessä seisoi kaksi orjaa, Pallas ja Aleksander, tähystellen hallitsijansa jokaista kasvojen värettä.
— Hän hymyilee, kuiskasi Pallas; siis on henkemme mennyttä. — Veli, me tapaamme jälleen! Rukoile puolestani ja anna minulle rauhan suutelo!