— Käy vasemmalle!
Keisari varmistui ja läksi. Mutta muutaman askeleen perästä hän pysähtyi ja kääntyi:
— Hyi teitä, orjat! Nyt tulen itse toimeen!
* * * * *
Olipa kauhun ukkosyö, kun Nero Sporus pojan ja muutamain orjain seurassa saapui vapautetun rakastajattarensa Phaonin maatilalle. Phaon ei tohtinut ottaa vastaan keisariaan, vaan neuvoi häntä piiloutumaan savikuoppaan; mutta Caesar ei halunnut mennä maan sisään; vaan kuullessaan vainoojain tulevan, hypähti hän erääseen lammikkoon ja jäi seisomaan veteen. Sieltä hän kuuli ohikulkijain, jotka häntä etsivät, kertovan, että hänet oli tuomittu ruoskien surmattavaksi. Hiukan epäröityään työnsi hän tikarin rintaansa.
Hänen imettäjänsä Acte, joka oli ollut hänen rakastajattarensakin, hautasi hänet puutarhakunnaalle, Monte Pinciolle. Ja Rooman kansa rakasti häntä hänen kuoltuaan ja kantoi kauan kukkia hänen haudalleen. Mutta kristityt pitivät häntä ilmestyskirjan petoeläimenä ja antikristuksena.
Luopio.
Runsaasti kolmensadan vuoden kuluttua Kristuksen kuolemasta oli maailman historia siirtänyt Tespisrattaansa Välimereltä ja idästä. Kreikka oli käynyt suureen lepoon, Rooma oli raunioina ja valloittajan hallussa, Jerusalem hävitetty, Aleksandria Niilideltan varrella oli painunut vähäpätöiseksi; maailman pääkaupunki oli Mustanmeren rannalla ja puolittain itämainen siirtola, nimeltänsä Bysanz oli Konstantin Suuren mukaan Konstantinopel. Pakanallinen maailma oli kesannossa, ja kristinusko valtionuskontona. Mutta kristinuskon henki ei ollut syöpynyt keisarikuntaan; oppi sillä oli, moninaisia oppeja, mutta hovi eli pakanatakin pahemmin, ja Bysanzin valtaistuimelle kävi tie tavallisesti säännöllistä kulkuaan murhan välityksellä.
Mutta samalla kuin Europa oli muuttanut Itämaille, oli uusia valloituksia suoritettu lännessä ja pohjoisessa. Roomalaisilla oli viisikymmentä kaupunkia Rheinin varrella, ja koko Gallia oli jo Caesarin ajoilta alkaen ollut roomalaisten aurain kynnettävänä ja palvellut roomalaisia jumalia roomalaisissa temppeleissä.
Kun kristinusko nyt oli vietävä Galliaan, syntyi sen tielle vaikeuksia. Maan oman uskonnon, Druidipalveluksen, oli hiljattain keisari Claudius kieltänyt, ja roomalainen uskonto oli määrätty tilalle. Toinen muutos heti toisen niskaan ei ollut kansan mieleen, ja siksi oli Gallia hajaannustilassa, josta kuitenkin uusi oli kasvamassa.