Mutta Konstantinin hallituksen aikana alkoi toisaalta vaaroja nousta vasta muodostuneelle Gallian maakunnalle. Germanilaisia heimoja, frankilaisia ja allemanneja houkuttelivat lihavan maan ihanuudet, missä vuoret viiniä vuotivat ja lakeudet keltaista vehnää aaltoilivat. Parasta maakuntaa suojatakseen, ja ehkä toisistakin syistä, keisari lähetti sisarensa lapsen ja lankonsa, Julianusin, sotimaan germaneja vastaan. Julianus oli kyllä kasvatettu luostarissa ja yliopistossa, mutta näyttää ymmärtäneen sotaa, sillä hän löi tungeksijat ja marssi sitten Lutetia Parisiorumiin.
* * * * *
Legionat olivat samonneet ylöspäin Mons Martisia eli Martyrorumia, kuten sitä vuorotellen kutsuttiin. Etunenässä kulki mitättömän näköinen filosofipartainen mies Julianus, nimitetty Caesar, mutta ei silti keisari.
Ylinnä vuoren kiireellä seisoi Marsin temppeli, mutta se oli suljettu. Kun sotajoukko oli leiriytynyt, läksi Julianus yksin jyrkänteelle katsomaan Lutetian kaupunkia, jota hän ei koskaan ennen ollut nähnyt.
Saarella Seine joen kahden haaran välissä oli itse kaupunkirakenne ynnä Jupiterin temppeli, mutta keisaripalatsi ja amfiteatteri näkyi Parnassos vuoren rinteellä joen vasemmalla rannalla. Kolmena vuosisatana, aina Caesarin ajoilta asti, olivat keisarit toisinaan oleskelleet täällä, ja nyt viimeksi olivat Konstantin suuri ja Konstantius asuneet parisilaisten Lutetiassa.
Hetken aikaa katseltuaan laaksoa ja jokea, huudahti mietiskelevä
Caesar:
— Urbs! Tämähän on Rooma! Joki, laakso, kukkuloita, seitsemän tai useampia, aivan kuin Roomassa. Ettekö näe, me seisomme Kapitolin kukkulalla; toisella puolellamme on Janiculum, joka on Parnassos vuori [Montparnasse], ja pohjoisessahan Mons Valerianus [Mont Valérien] muodostaa meidän Vaticanusimme. Ja kaupunki saarella! Saarihan on laivan näköinen, aivan kuin Tiberin saari, jonne obeliski on mastoksi nostettu, niin silmiinpistävä oli samallaisuus. Caesar oli kai liian omaperäinen tahtoakseen jäljennellä! He sanovat Bysanzia Nova Romaksi, mutta Rooma on kuin mato; jos sen halkasee kahdeksi palaksi, niin tulee kummastakin palasesta elävä olento. Mitä sanot, Maximus?
— Seitsemän kukkulan ja seitsemän kuninkaan kaupunki oli Rooma; montako on täällä oleva, sitä ei kukaan osaa sanoa.
— Sitäpä en ole koskaan ajatellut, vastasi Julianus, että Rooma sai vain seitsemän kuningasta, samoin kuin kukkulaakin… merkillinen sattuma!
Maximus, mystikko, joka ynnä sofisti Priscus aina oli Julianusin seurassa antamassa hänelle tilaisuutta filosofoimiseen, huomautti heti: