— Kielletty, huolimatta siitä että keisarin Milano-julistus säätää uskonnon vapauden, tokasi sofisti Priscus.
Julianus ei mielellään kuullut mainittavan tätä vapautta, kristinuskon kautta saavutettua, toisten tunnustusten sortamisvapautta. Hän nousi, ja seura hänen kerallaan, jatkamaan vaeltamista.
Hetken kuluttua he olivat saapuneet Suresnesiin ja sen viinikunnaille, missä viikuna- ja persikkapuut muureja reunustivat. Noustuaan eräälle mäen töyrylle, he näkivät koko Seine laakson alhaalla peltoineen, puutarhoineen ja huviloineen.
— Sehän on Kananin siunattua maata! huudahti Julianus kauniin maiseman ihastuttamana.
Joen toisella puolen näkyi Mars vuori kohoavan temppeleineen ja kappeleineen; ja missä vuoren seinämä oli paljasta, loisti kalkki valkeina pilvinä, muistuttaen ääretöntä, kunnaille pystytettyä telttien paljoutta.
Filosofit seisoivat kauan katselemassa näköalaa, kun kuului pauhu aivan kuin lähenevän raemyrskyn pauhu. Mutta pilveäkään ei näkynyt, ja seurue seisoi ihmeissään kuunnellen.
Pauhinan voima lisääntyi ja muuttui huudoksi, kirkunaksi ja asemelskeeksi.
Nyt näytti Mars vuori rupeavan liikkumaan; sen kiireellä kiehui, ja kirkkaita salamoita sinkoili sieltä. Virran kaltaisena alkoi liikkuva ja hohtava vyöryä vuoren rinnettä alaspäin kaupungin puolta kohti.
Silloin ymmärrettiin.
— Legionathan ne ovat kapinassa! otaksui Maximus.