Keisarin suhde Julianus serkkuun oli aina ollut epämääräinen, melkeinpä vihamielinen; ja nyt saavutettujen voittojen jälkeen oli kateus ja pelko vallannut bysanzilaisen despotin mielen. Kirjeessä oli käsky Julianusille heti palauttamaan legionat kotiin, kun sota oli lopussa.
Julianus älysi, miten vaarallista oli jättää vasta takaisin valloitettu maa tyhjäksi puolustusväestä, mutta hänen velvollisuudentuntonsa ja suorasukaisuutensa käskivät häntä tottelemaan, ja epäröimättä hän lähetti keisarin julistuksen leiriin.
Tämä tapahtui ensimäisen päivän illalla.
* * * * *
Seuraavana aamuna oli Julianus oppineen seurueensa kanssa lähtenyt vaellukselle. He nousivat hiljalleen Parnassos vuoren yli ja samoilivat pohjoispuolella olevan tammimetsän läpi luopuen raivatuilta teiltä. Tanakasti siinä filosofoitiin ja väiteltiin, ja unohtaen ajan ja paikan seura uppoutui yhä syvemmälle metsään.
Vihdoin he olivat saapuneet avoimelle paikalle, mistä laitumella olevat metsäkauriit pakenivat, ja sinne he asettuivat omituisiksi muodostuneille kiville, jotka olivat piirissä. Heidän yläpuolellaan olevissa tammissa näkyi suuria vihreitä tukkoja, toisen värisiä kuin puitten lehdet, ja he pitivät niitä linnunpesinä.
— Enpä ole milloinkaan nähnyt noin monta variksen pesää yhtaikaa, sanoi Caesar.
— Eivät ne ole variksen pesiä, korkea armo, vastasi kirjuri Eleazar, joka palveli sihteerinä; se on pyhää misteliä, joka kasvaa tammessa ja kosmillisten voimain yhteisvaikutuksesta muodostuu tuollaiseksi pyöriöksi, jota pidetään maan sekä muittenkin taivaankappaleitten muotona.
— Onko tämä…
— On, ja me näymme joutuneen pyhään uhrilehtoon, missä maan alkujumalia vielä druidit palvelevat, vaikka heidän palvelemisensa on kielletty.