Farao hypähti tuolilta ja läksi nopeammin kuin oli tullut, ja Amram palasi jäljilleen, mutta ei löytänyt muuta kuin yhden ainoan papyrusliuskan.
Silloin hän pysähtyi ja pelkäsi kovasti, sillä hän ei voinut tietänsä löytää.
Aurinko oli kohonnut, eikä pylväsmetsässä enää soinut, vaan siellä oli äänetöntä. Mutta hetken kuunneltuaan Amram alkoi tuntea sitä pingotettua hiljaisuutta, joka kuuntelijasta kirvottuu tai lapsista, kun he tekevät jotakin luvatonta, mutta eivät tahdo ilmaista itseänsä. Hän tunsi että joku oli lähellä ja että tämä halusi pysyä piilossa, mutta suuntasi kuitenkin ajatuksensa häneen.
Päästäkseen varmuuteen Amram kulki sitä kohti, missä äänettömyys oli sakeinta. Ja katso, erään pylvään takana seisoi Phator, joka ei näyttänyt hituistakaan hämmentyneeltä, vaan ojensi ainoastaan eteenpäin avoimen kämmenensä, missä olivat kerättyinä kaikki Amramin kylvelemät papyrusliuskat.
— Et saa sirotella paperilippuja lattialle, sanoi Phator käsittämättömästi hymyillen. Niin, älä närkästy, tahdon vain parastasi! Sillä nyt tulee sinun seurata minua etkä saa palata työhösi, joka oli vain ansa, sillä sinun henkeäsi väjytään. Sinun tulee palata kotiisi ja pitää huolta vasta syntyneestä lapsestasi, että sitä ei surmata! — Näetkö nyt, että Ruben-Phator on oikea israelilainen, vaikka sinä et häntä uskonut!
Ja Amram seurasi ja pääsi ulos ja tuli kotiinsa.
* * * * *
Jochebeth kulki faraon puutarhassa ja kasteli kurpitsoja. Hän kävi korvoineen vesiporttien välitse joelle ja kurpitsamaille edestakaisin. Mutta toisinaan meni hän portista ulos ja oli poissa hetken aikaa.
Mirjam, tytär, oksi viiniköynnöstä puutarhamuurin vieressä, mutta näytti enemmän kiinnittävän huomiotansa isolle käytävälle, joka johti prinsessain kesäpalatsiin. Hänen päänsä liikkui kuin palmupuun lehti tuulen leyhyttäessä sinne tänne vesiportin ja ison käytävän välillä, käsien suorittaessa työtä. Kun äiti viipyi, läksi hän muurin vierestä alaspäin portille ja alas matalalle rannalle, missä kaisla keinuu vienon eteläisen leyhyttämänä. Erämaan kivitasku istui rantakivellä, keikutti pyrstöänsä, huitoi siivillänsä kuin olisi tahtonut näyttää jotakin, minkä oli keksinyt; ja räkätti ja lörpötti jostakin tavattomasta, mikä oli kaislikossa. Korkealla ilmassa leijaili haukka kiertokaarissa pää väjyvässä asemassa maata kohti.
Mirjam katkasi lotusnuppuja ja nakkasi kivitaskua, joka siirtyi kappaleen matkaa eteenpäin, mutta yhä viittoillen nokallaan kaislikkoon.