— Emmepä niin väsyneitä, vastasi nyt Perikles, että olisimme unohtaneet ystävämme Euripidesin syntymäpäivän, sillä hän näki päivänvalon, kuten tietty, auringon valaistessa Salamisin tappelua.
Hän on saapa juomauhrin, kunhan pääsemme kotosalle, pöytään ja maljojen ääreen, tohahti Alkibiades.
Sofisti kaivon altaalla oli saanut juuri siksi paljon lankaa, että saattoi ryhtyä kehräämään:
— Kuinka tiedätte, hän alotti, että vapautuminen persialaiskuninkaasta on onneksi? Kuinka tiedätte, että Salamis oli onnen päivä Hellasille? Eikö ole Aiskylos, suuruutemme, valittanut ja osanottavaisesti kuvannut persialaisten murhapäivää?
"Oi Salamis, voi kuin mua sun nimes inhottaa! Ja Athena, ma huokaan, kun sua aattelen!"
— Häpeä, sofisti, häpeä! keskeytti Alkibiades. Mutta Protagoras hioi kieltänsä ja laski edelleen:
— Minähän en sano, että Salamisin nimi on inhottava, vaan Aiskylos sen sanoo, enkä minä ole Aiskylos, kuten tiedetään. En liioin ole väittänyt, että persialaiskuninkaan palveleminen olisi onni, olen vain kysynyt, ja joka kysyy, hän ei väitä mitään. Eikö niin ole, Sokrates?
Mestari siveli sormillaan pitkää partaansa ja vastasi:
— Väitteitä on suoria ja epäsuoria; kysymys voi olla epäsuora ja salakavala väite. Protagoras esitti kysymyksellään salakavalan väitteen.
— Hyvä, Sokrates! puoleksi kirkuen kivahti Alkibiades, joka tahtoi kiihottaa tulta. Perikles tarttui sanaan käsiksi: