— Mitä minua nahkuri liikuttaa? Minä en säiky valtion jumalia. Näitä jumalia, joiden turmiota Aiskylosimme jo kauan sitten on laulanut. Eikö hänen Prometheusinsa sano, että olympialainen kukistuu poikansa kautta, sen pojan, jonka neitsyt on synnyttävä? Eikö sano, Sokrates?
— Aivan varmaan: "Neitseestä syntyy poika, isän voittaa voimallaan".
Mutta kuka hän on oleva ja koska hän on syntyvä, sitä hän ei sano.
— No niin, luulenpa Zeusin jo olevan sielukulkueessa.
Taas kuului Periklesin varottava ääni:
— Valtion jumalat! — Hiljaa ystävät! Kleon kuuntelee!
— Minä sitävastoin, huudahti Alkibiades, minä luulen että Athena on kuolemaisillaan. Meidän viettäessämme Salamista, ovat spartalaiset nousseet ja hävittäneet pohjoisessa: Magaris, Lokris, Boeotia ja Phokis ovat jo Spartan puolella.
— Tuttuja asioitahan sinä kerrot, huomautti Perikles, mutta tällä hetkellä nautimme aselepoa, ja kolmesataa laivaa olemme laskeneet mereen. — Arveleeko Sokrates vaaraa olevan?
— Valtion asioihin en saa sotkeutua; mutta jos Athena on vaarassa, niin tartun kilpeen ja keihääseen, kuten ennenkin…
— Kun pelastit henkeni Potidaean luona, lisäsi Alkibiades.
Ei, siinä ei ole vaara, selitti nyt Euripides; Spartasta ei ole vaaraa, se on täällä kotona. Kansan kiihottajat ovat pöyhineet tunkiota, ja siksi on meillä rutto Agoralla ja rutto Piraeusissa.