— Mestari, anna minun kantaa viittaasi, hän pyysi.
— Se on minun kunniatoimeni, poika, torjui Alkibiades.
— On ollut, selitti Sokrates, nyt se on Platonin, leveäkallon, muistakaa se nimi. Hän polveutuu Kodrosista, viimeisestä kuninkaasta, joka uhrasi henkensä vapauttaakseen kansansa. Platon on kuninkaasta syntynyt!
— Ja Alkibiades on sankarisukua, alkmeonidilainen, kuten hänen enonsakin Perikles, jaloa seuraa!
— Mutta Fidias on jumalaissukua, se on enemmän.
— Minä olen luultavasti titaanisukua, lasketti Protagoras, sanoin luultavasti, sillä sitä ei yleensä tiedä mitään, tuskin sitäkään. Eikö totta, Sokrates?
— Sinä et yleensä tiedä mitään, tuskin mitä lörpöttelet!
Seurue läksi liikkeelle pyhää katua myöten ja kulki ryhmässä
Dionysos-teatterille, jonka läheisyydessä Alkibiades asui.
* * * * *
Kansan kiihottaja Kleon oli todellakin näkymättömänä kuunnellut keskustelua, mutta olipa muuan toinenkin mies tehnyt samoin. Tällä oli keltainen iho ja musta täysparta, ja hän näytti kuuluvan käsityöläisluokkaan. Kun loistava seura oli poistunut, astui Kleon esille, laski kätensä tuntemattoman olalle ja sanoi: