Silloin putosi aivan kuin sattumalta luurangon käsivarsi alas polvelle lyhyeen naksahtaen. Kukka joka oli ollut nenän alla, solahti lattialle.
Kaikki hätkähtivät, Alkibiadeskin, mutta suutuksissaan itseensä tämän heikkouden takia otti hän maljan ja astui esille:
— Luurankoa janottaa! Minä juon sen maljan; kuka käy mukaan? Sokrates taitaa parhaiten; hän siemasee puolikannuansa yhdellä kipauksella silmääkään räpäyttämättä.
Sokrateshan oli tunnettu siitä, että voi juoda rajattomasti, mutta nyt hänellä ei ollut halua:
— Ei tänään! Viini tuntuu minusta karvaalta!
Ja kääntyen Periklesin puoleen hän kuiskasi:
— Tänne on tullut pahoja ihmisiä! Tuo Aristofanes ei ole ystäviämme; tunnetko hänet?
— Aivan vähän! Mutta hän näyttää siltä kuin tahtoisi murhata meidät.
Alkibiades jatkoi yhä luurangon puhuttelua:
— Tuollaiselta näyttää Athena tällä hetkellä! Lihan on kalvanut Sparta ja persialaiskuningas; nahan on Kleon parkinnut, liittolaiset ovat repineet silmät, hampaat ovat kansalaiset kiskoneet esille, nämä kansalaiset, jotka Aristofanes tuntee ja jotka hän pian on piirtävä nähtäville. Minun maljani, luuranko! Polla metaxy pelei, kylikos kai keileos akru!