— Homerosin teoksista, luullakseni.
— Ettehän usko että Zeus on kaikkein korkein, maailman herra?
— Kyllä, sen uskon varmaan.
— Mutta hänhän on valansa rikkoja ja miehimys.
— Niin! Minkäpä sille voi. Tissafernes nousi:
— Kuulehan, vieraamme, hän sanoi; me emme voi mihinkään ryhtyä yhdessä, sillä emme palvele samoja jumalia; te sanotte meitä barbareiksi. No niin, muukalainen ensin, mutta raakalainen sitten! En keksi kyllin häpeällistä nimeä kansasta, joka palvelee sellaisia jumalia. — Nyt ovat athenalaiset yhtä haisevan mädänneitä kuin sinäkin, sillä he ovat antaneet sinulle anteeksi. Täällä ulkona on Athenan lähettiläs, joka kerjää sinua palaamaan. Mene Athenaan, siellä on paikkasi!
— Athenaan? En koskaan! En luota heihin.
— Eivätkä he sinuun, sehän sopii! Mene Athenaan ja sano kansalaisillesi: persialaiset eivät huoli heistä! Viiniköynnös etsii tervettä jalavaa, mutta kaalinpäätä se väistää.
Alkibiades oli alkanut kävellä lattialla. Se merkitsi että hän oli kahden vaiheella.
— Onko athenalainen todella tuolla ulkona? hän kysyi.