— Miksi repisin rikki heidän pikku sydämmensä tarpeettomalla jäähyväisten otolla? Mene sinä poikain luo lohduttamaan heitä; vie heidät huviretkelle metsään.
— Mekö iloitsisimme, kun sinä kuolet?
— Iloitkaa, että kärsimykseni ovat loppuneet, riemuitkaa että kuolen kunniallisesti…
— Eikö sinulla ole mitään viimeistä toivomusta?
— En toivo mitään, tai kyllä, rauhaa, rauhaa teidän typereiltä kyyneleiltänne ja huokauksiltanne ja häiritsevältä valitukseltanne. Mene, vaimo ja ajattele, että Sokrates tahtoo nukkua, sillä hän on väsynyt ja kärtyinen; ajattele että hän herää taas ja on sitten täysin levännyt, nuortunut, on iloinen ja rakastettava.
— Toivon että olisit opettanut minulle kaiken tämän ennen, minulta sinulle ei ollut mitään opittavaa.
— Oli, sinulta opin kärsivällisyyttä ja malttia!
— Annatko minulle anteeksi?
— Sitä en voi! Sillä sen olen jo tehnyt. — Sano nyt hyvästi, aivan kuin matkalle lähtisin. Sano: tervetuloa takaisin! aivan kuin jo pian tulisin takaisin!
— Hyvästi sitten, Sokrates, älä ole minulle vihainen!