GYLLENBORG. Vait!
HORN. Hän häpee Görtziä; ei tahdo puhua hänen kanssaan! Mutta ei uskalla antaa hänen mennä!
(Näyttämö valaistuu, linnoituksesta silloin tällöin
heitetyistä tulipalloista.).
GYLLENBORG. Nyt aletaan taas kohta ampua!
HORN. Sepä hyvä!… Nyt hän liikahti.
(Horn ja Gyllenborg vetäytyvät perällepäin).
KUNINGAS (nousee sängystä. Ei huoli Hultmanin avusta. Menee näyttämölle ja tarkastelee linnoitusta. Lähestyy sitten Feifin pöytää ja istuu sinne. Väsynyt, välinpitämätön). Posti!
FEIF (antaa kirjeitä).
KUNINGAS (avaa niitä ja pysähtyy yhteen). Se on kurjaa!… Tuo hurja nainen, jonka isä tuli ammutuksi petturina laivan kavaltamisesta, on onnistunut vakuuttamaan Ranskan lähettilään… Eikö toisinaan tunnu aivan kuin valheella olisi suojelija! (Äänettömyys). Ja tässä! Katarina Leczinska väittää, että minä olen häntä kurittanut! (Äänettömyys). Ja prinsessa… koko matkan vain naisia!… Ne vihasivat minua sentähden, että minä en tahtonut tunnustaa heidän ylivaltaansa… Tämä on liikaa! (Äänettömyys). Tässä on hengenpelastaja! Kuuleppas Emanuel! Ajatteles, että minä päivittäin saan kirjeitä tuntemattomilta sotamiehiltä, jotka pyytävät rahaa sentähden, että ovat pelastaneet minun henkeni… Kun minä kuolen, kerskailee kai koko joukkio siitä, että ovat ottaneet minut hengiltä! (Lukee eteenpäin). Ei! Tämä on toki liikaa!… Kertomus Davidista, joka lähetti Urian sotaan… Uria on Emanuel!… Huh! (Käärii kirjeet palloksi). Koko elämä on aivan kuin tämä pallo, kudottu valheista, erehdyksistä, väärinymmärryksistä! Hyi saakeli! — Anteeksi, että kirosin! (Heittää pallon läheiseen tuleen). (Äänettömyys). En voi taistella valhetta ja valheen isää vastaan… Oma sisarenikin… (Äänettömyys). En ollut mikään enkeli, mutta noin helvetin musta en kai sentään ollut! Antaa joukkojen iloita! Sapatti loppui kello kuusi. (Sarabandia soitetaan). Kuka soittaa minun sarabandiani?… Joku on tuolla vallihaudassa?… Tule esiin, soittaja!
KÄÄPIÖ (tulee).