"Viidentoista ja puolen…!"
"Sitten sinä et tiedä paljon maailmasta. Mitenkä sinä viihdyt sairashuoneessa?"
"Kuinkako viihdyn? Täällä on kauhea olla, kun aurinko paistaa niin kauniisti ja puut alkavat viheriöidä."
"Kuinka nuori sinä olet! Ei ole kaunista puiden viheriöidessä; se on niin kiusallinen väri, entäs tuo sini sitten taivaalla — sehän on niin elemenskatun jokapäiväistä; tuon kaiken olen minä nähnyt jo niin monena Herran vuonna ja aina se on samallaista! Minä kömmin sentähden tänne lepäämään niinpian kun suvi on tulossa, sillä minä en kärsi hellettä."
"Ja sinä viihdyt täällä!"
"Mainiosti! Katsos kun mies vanhenee kuten minä, niin panee hän suuremman arvon sille, että häntä hoidetaan ja vaalitaan. Ainoa seikka, mikä minua häiritsee, on kiertokulku, kun lääkäri tulee poikinensa tarkastukselle, ja ne ovat puhuvinaan mukamas latinaa. Minun tautini uudistui tässä eräänä päivänä kuullessani tuollaisen kananpojan käyttävän cum accusativuksen kera. Saatpa nähdä, ettei täällä ikävä tule, me pelaamme täällä iltapäivällä hiukan viiraa."
Samassa astui huoneeseen hoitajatar.
"Vai niin, nuori herra on jo hereillä, kuinka jaksetaan, tuo isokin on jo liikahdellut."
"Kas vaan, kuinka kauniin pojan Mari on saanut: teidän pitää hoitaa häntä oikein hyvin."
"Ei nuori herra huoli kuunnella tuota isoa ilkimystä, hän on turmellut niin monen nuoren pojan tässä kaupungissa, että on vallan häpeä."