Pathologicum'in amanuenssi vaikeni, kun he saapuivat hänen portillensa, ei hän päästänyt seuraa ennenkuin oli saanut erään heistä jäämään yöksi luokseen, sillä hän asui sillä kertaa aivan yksin koko talossa. Onneksi ei kukaan kysynyt, oliko hän pimeänarka, sillä hän oli hyvin rajuluontoinen, kun hän oli hiukan nauttinut.
Vanha ja uusi aika.
Kevätauringon paistaessa täydeltä terältään oli hän noussut vuoteeltaan, pukeutunut sekä mennyt linnaan miekkailuharjoituksiin ja niissä oli hän erehdyksestä saanut kvartti-iskun oikeaan polveensa, niin että pyörtyi. Kun hän heräsi tajuntaan, lepäsi hän uudelleen riisuttuna vuoteessaan, mutta ei tuntenut huonetta. Vieras, lämpöisen veden haju muistutti kylpyhuonetta, mutta väkevä karpoolihapon haju leikkuuhuonetta. Tämä viimeinen huomio kauhistutti häntä, mutta kun hän oloihin perehtyäkseen kääntyi, tunsi hän polvessaan niin ankaraa tuskaa, että hän jäi makaamaan entiseen asentoonsa. Hän huomasi painetun ilmoituksen: järjestyssääntöjä: § 1. "Potilaat pitäkööt huolta jumalanpelvosta ja siveydestä." Hän oli siis sairashuoneessa elävitten joukossa, ja siitä tuli hän vielä enemmän vakuutetuksi lukiessaan: § 2. Potilaat saavat aamiaiseksi: 10 orttia leipää, munan, 6 orttia voita j.n.e.
Nyt kuuli hän viereltään hirveää ratinaa, sitten päristystä ja räiskähdystä ja potkimista ja sitten kuului ruostunut, jymisevä ääni:
"Milläs luokalla sinä, poikaseni, olet?"
Hän käänsi päätään ja huomasi, että huoneessa oli vielä yksi sänky ja tässä sängyssä makasi iso käärö viltteihin kietoutuneena; sillä kohdalla, missä pään kaikesta päättäen piti olla näkyi tavaton joukko siteitä ja siinä oli kolme pientä aukkoa. Sitten hän suuttui siksi, että häntä pidettiin koululaisena, ja hän vastasi:
"En tiedä, kenen kanssa minulla on kunnia puhua? Minun nimeni on
Lundborg, förmlantilainen".
"Se on yhdentekevää, minä sinuttelen kuitenkin, minä olen västmanlantilainen vuoden 1852 satoa ja minua sanotaan tavallisesti 'siaksi'; niin sinäkin saat sanoa: me kilautamme kun hoitajatar tuo maidon. Kuinka vanha sinä, poikaseni, olet?"
"Viidentoista ja puolen vuoden vanha", sanoi tulokas.
"Kyllä se riittää, sano porsas kun sai potaattia lanttujen lisäksi. Minä olen kolmenkymmenen viiden vuoden vanha ja minua vaivaa luuvalo; sen saa niin helposti täällä vanhassa Upsalassa, jos täällä opiskelee liian kauan. Vai niin, vai olet sinä vain viidentoista vuoden vanha."