August Strindberg.
August Strindberg syntyi Ruotsissa, Tukholmassa 22 päivä tammikuuta vuonna 1849, tuli ylioppilaaksi vuonna 1863. 23 vuotiaana julkaisi hän nuoruutensa voimakkaan näytelmän "Mestari Olavin". Sitä seurasi lukematon joukko teoksia, kertomuksia, novelleja, runoelmia, avioelämää käsittelevä "Giftas" (Avioelämää) ja yhteiskuntasatiiri, romaani "Röda rummet" (Punainen huone), mikä on käänteentekevä 80-luvun realismin murtautuessa läpi romanttisen, köykäisen kaunokirjallisuuden. — Hän on kirjoittanut saaristolaisromaania, kuvauksia ylioppilas- ja taiteilija-oloista, porvarillisesta- ja ylimyselämästä. Säälimättömästi on hän jättiläisruoskallaan suominut sekä inhimillisen että yhteiskunnallisen elämän varjopuolia. Hän on kirjoittanut suuren joukon historiallisia näytelmiä, joissa hän on repinyt alas jalustoiltaan sellaiset epäjumalat kuin Kaarle XII y.m. Hän on henkinen yltiöpää, mullistaja ja murtaja, hänen valtavassa luonteessaan kuohuu alati voimakas myötätunto elämän lapsipuolia kohtaan, lahjomaton ja leppymätön viha kaikkea väärää ja luonnotonta kohtaan, mutta muutamissa hienoissa satunäytelmissään osoitakse hän myös hienoksi haaveilijaksi ja kauneuden kaipaajaksi. Prometheushenki, nykyaikaisen ihmisen sielunelämän tarkka tuntija ja paljastaja, realisti ja mystikko samalla kertaa. Totuuden on hän ottanut tunnustähdekseen ja vaikka hän joskus on iskenyt harhaankin ja vaikka hän lankeemustiloissaan on henkisesti vaeltanut tämän elämän helvetin ja taivaan kaikissa kerroksissa ja syvemmin ehkä kuin kukaan muu aikalainen tuntenut nykyaikaisen pintaelämän tyhjyyden, on hän totuuden etsinnässään aina noussut ehompana entistään.
Strindberg seisoo nyt miehuutensa koko voimassa ja monet hänen entiset vastustajansa ovat nyt hänen kannattajiaan, vähitellen aletaan ymmärtää hänen suurta merkitystään uudistajana ja kasvattajana, totuuden taistelijana ja ihmiskunnan henkisenä parantajana.
Suomenkielellä on ilmestynyt perin vähän Strindbergin teoksia:
"Hemsöläiset", "Vaiheita", "Vuosisatain kuvia ja vaiheita",
"Avioelämää", "Punainen huone", "Mestari Olavi" ja ehkä joku muu.
Suomentaja,
Keikari.
Tämä henkilö oli onnettomuudekseen ylemmän virkamiehen poika, isän, joka päälle päätteeksi oli varakas; sitä paitsi oli hänellä hyvä nimi ja vaikkei se ollutkaan merkitty aateliskalenteriin, niin oli sillä ärsyttävä kaiku ja se herätti sitä suurempaa harmia, sillä sen ulkomaalainen tavaamistapa aiheutti aina, nimi lausuttiin väärin; siinä oli pari kirjainta liikaa.
Sitäpaitsi oli luonto antanut hänelle miellyttävän ulkomuodon, sentähden osoitti hän kiitollisuuttaan hoitamalla sitä hyvin; hän käytti mielellänsä uutta pukua joka puolivuosi, ja hän harjautti vaatteensa joka aamu; eikä hän voinut mennä luennolle ilman kalvosimia; hän ei pistänyt housuja kenkiin tien ollessa kuraisen, vaan käytti kalossia. Hän käytti tirkistyslasia, koska hänellä oli huonot silmät, sillä hän oli mielestänsä liian nuori käyttämään lasisilmiä.
Tämä kadehdittu ja kovin parjattu mies sai kiittää onnettomuuksistaan kasvatustansa, ja olkoon hänen elämäntarunsa varoitukseksi vanhemmille ja asianomaisille.
Hän kirjoittautui isänsä toivomuksen mukaan Y:n osakunnan jäseneksi, vaikka hän olikin suorittanut ylioppilastutkintonsa pääkaupungin oppikoulussa. Kun hän tuli osakuntaan, huomasi hän ympärillään kuuden jalan pituisia, leveähartiaisia osakuntalaisia, joita hän ei koskaan ennen ollut nähnyt, ja jotka puhuivat hänelle vierasta murretta. He tarkastelivat hänen vaatteitansa epäluulolla. Ensi alussa ei kukaan uskaltanut juoda hänen kanssansa sinun maljaa, sillä he pitivät hänen likinäköisyyttänsä ylpeytenä, kunnes eräs vanhempi jäsen esitti yleisen sinunmaljan "katuojakakaran" kanssa, sillä niin nimittivät osakuntalaiset siihen aikaan pääkaupungin asukkaita. Koska ei uhri tahtonut juoda ylellisesti, kieltäytyi hän juomasta pohjaan jokaista lasia, ja tämä seikka nosti mieliharmin myrskyn.