Hän koetti lähentyä muutamia ikäisiänsä toveria, mutta näiden aika kului kunniakkaiden tuttavuusliittojen solmimiseen vanhempien osakunnanjäsenten kanssa.
Hänen toisen osakunnassa käyntinsä kävi vielä hullummin. Hän ei voinut ottaa osaa ratsuväkitaisteluun sentähden, että hänen tirkistyslasinsa oli mennyt rikki hauskassa sotilasleikissä "Kirkon piirityksessä".
Ratsuväkitaistelu tapahtui näin: osakunta jakaantui kahteen joukkoon, puettuina teatteripukuhuoneen kypäriin, sapelit vyöllä ja haarniskat rinnalla ratsastettiin poikkipuolin tuolin selässä, sitten nelistettiin yleisesti läpi salin ja vihdoin tehtiin rynnäkkö hirveiden torvitoitotuksien kaikuessa. Säretyt tuolit pantiin osakunnan laskuun nimellä: teatteri.
Seuraavassa osakunnan istunnossa luki muuan runoilija runon nimeltä: "Keikari" ja se herätti yleistä riemua. Tässä runotekeleessä kuvailtiin onneton mies kiireestä kantapäähän; hänen housunsa, hänen kellonperänsä, hänen kalvosimensa, hänen kalossinsa, hänen huonot silmänsä, hänen puhtaat nenäliinansa, hänen isänsä ja äitinsä.
Siitä hetkestä asti ei keikari enää käynyt osakunnassa vaan kävi vanhojen koulutoveriensa luona.
Alkoi liikkua kummallisia huhuja. Eräs oli nähnyt hänen syövän kahvelilla "Gästiksessä", toinen oli kuullut hänen kieltäytyvän ottamasta neljättä ryyppyä voileipäpöydän ääressä; toinen oli nähnyt hänen ratsastavan Tukholman tiellä. Hän kävi säännöllisesti luennoilla ja kollegioissa; hän oli siis pölkkypää, senhän huomasi jo hänen ulkomuodostansakin. Eräänä aamuna herätti tämän onnettoman miehen eräs pitkä osakuntalainen, joka kiroten vaati häntä lainaamaan rahoja. Vastaväitteet eivät auttaneet, sillä osakuntalaisella oli vakuutettu kirje kädessä, kohteliaisuudesta oli hän sen ottanut postista antaakseen keikarille; olipa hän sen jo avannutkin ja jakanut veljellisesti kahteen eri suureen osaan, mutta hän kirosi ja vannoi, ettei hän ollut lukenut kirjettä.
Kun kirjeen vastaanottaja ilmaisi tyytymättömyytensä kirjeen avaamisen johdosta, luettiin tämä hänelle viaksi ensimäisessä juniorinvaalissa.
Sen jälkeen hän ei koskaan voinut käydä osakunnan lukusalissa sillä aina siellä sateli salakavalia soimauksia ja salakähmäisiä sivuletkauksia.
Seurauksena oli, että nuori mies sekä muutamat hänen onnettomuustoverinsa vuokrasivat itsellensä erityisen huoneuston, jossa he saattoivat lukea sanomalehtiä ja myös pelata korttia. Tämä oli hyvin varomatonta, nyt saivat pikkukaupungin juorut tulta tappuroihinsa.
Kuiskailtiin salaperäisistä, hurjista juomingeista, salaisesta epäsiveellisestä elämästä, ennen halveksittiin, nyt kerrassaan inhottiin kaikkia paremmin puettuja ylioppilaita.