— Sama se kuka maksaa. Communum bonum, kuten meidän on yhdistyksessä tapana sanoa. Tänään minä, huomenna sinä.
— Istu tähän sälli, virkkoi Sten, ja ruvetkaamme juttuamaan. Sinä olet kuulemma seppä.
— Lukkoseppä ja Tukholman arvoisan seppäkomppaniian lipunkantaja, kunnia olkoon pyhän Mikaelin ja pyhän Loyoksen.
— Sanoppas, onko vaikeaa tuo ammattisi?
— Vaikeaa, niin, ei siihen joka mies kykene. Se on ammateista vaikeinta. Se on virka maailmassa tärkeimpiä, hienoin maallikkovirka, yhteiskunnan tuki ja turva. Eihän sepättä kukaan voi toimeen tulla. Uskokaa minua kun sen sanon. Alkujaan se oli erään Rooman keisarin neuvonantaja nimeltään Vulkanis, joka sepäntaidon keksi, — ja te kysytte, onko se vaikeaa!
— Mutta voineehan sitä oppia, kysyi Sten herra, jota sällin puhe enemmän huvitti kuin vakuutti.
— Oppia? Ei nuori herra ja jalosukuinen, ei sitä voi oppia.
— Oletpahan sinäkin sen oppinut?
— Niin minä? Se on toinen asia, vastasi sälli syvämietteisesti ja katseli kuin kuvia haarikan pohjasta.
— Mutta miksi ei se voi minullekin olla toinen asia, intti Sten herra.