— Koetanpa tehdä mitä voin, mutta helppo juttu se ei ole saavuttaa vaikutusalaa sen isäntäin luona. Sattuipa onni teille, että tulitte tutustuneeksi seuran lipunkantajaan, sillä hänen sanallaan on toki merkitystä, vaikka hän kulkeekin pussi hartioilla, kun hän on retkillään.
Sten herra, joka ei ollut tottunut niin paljoon olueeseen eikä varsinkaan niin huonoon, kuin täällä tarjottiin, rupesi käymään uniseksi ja nousi lähteäkseen matkustajaintupaan. Mutta Klaus ei millään ilveellä suostunut hänen ehdotukseensa.
— Ei, istu poikani, ja juo maljallinen viiniä minun seurassani; onhan ilta mitä ihanin eikä ole pitkä matka vuoteellekaan. Jos sinua rupee nukuttamaan, niin keveästi minä sinut kannankin rappusia ylös.
Mutta Sten herra ei voinut juoda enempää. Klaus suuttui ja kysyi, kieltäytyikö Sten juomasta lipunkantajan kanssa. Sten pyysi anteeksi, mutta hän ei voinut. Klaus piti häntä ylpeänä ja varotti häntä siitä, se koituu omaan nilkkaan. Sten tuskin unelta enää erotti mitä siinä puhuttiin ja kiipesi tupaan, jossa hän nousi makuulavalle; haki siellä haparoimalla polsterin päänsä alle ja nukkui siihen hetipaikalla. Kauan oli hän mielestään nukkunut, kokonaisen vuorokauden, kun hän heräsi ja tunsi polton kasvoissaan, ikäänkuin olisihan ollut keskellä säkenikköä. Hän kohottautui ja kuuli, että koko tupa soi yhtä pirullista sääskenlaulua; sääskiä oli aivan sakeasti huoneessa. Hieman koottuaan ajatuksiaan saattoi hän alhaalta kuulla ihmisääniä ja kaikkien ylinnä kaikui Klaus ystävän karkea passo:
— Niin, sellainen perhanan sukkela poika se on. Vanhat, vanhat tutut me muuten ollaan. On häntä hieman pilattu hienoilla vaatteilla ja muulla sellaisella, mutta kyllä se lähtee. — Kievari, lisää viiniä! — Niin, katsos, hänen isänsä oli mulle vanhastaan vähän velkaa ja nyt minä käytin tilaisuuden sen kuittaamiseen. Juo terveydeksesi, lukkari.
Sten hypähti pystöön ja katsoi muutamasta raosta, josta näkyi miten Klaus istui pöydän päässä ja johti keskustelua, rinnallaan kievarin isäntä ja toisella puolella toinen mies, nähtävästi lukkari. Pöytä oli tuoppeja ja haarikkoja kukkurillaan eikä näkynyt vierailla olleen jano.
Lukkari, joka arveli sällin jo kylliksi puhuneen, korotti nyt äänensä.
— Kuules Klaus, sinä sanot että hän ei ole mitään, ei ole missään toimessa ja on rahaton. Tiedätkö miksi sellaista kutsutaan?
— En.
— Se on irtolainen. Tiedätkö mitä laki säätää kiertelevistä irtolaisista?