Jo narahti portti, nostosilta laskettiin, ajaja iskee piiskallaan etuparia, aisat ja hihnat risahtelevat ja tuo mahtava kuorma lähtee raskaasti rämistämään pihamaan kivitystä pitkin ja kun se kulkee puisen sillan yli, jymisee alusta kuin ontto hautaholvi.
— Viimeinen kuorma? kysyy portinavaaja ajajalta.
— Viimeinen kuorma, huutaa tämä vastaan kuorman huipulta.
Sana "viimeinen" vihlasee syvästi Sten herraa, sillä nyt tuntee hän itse olevansa viimeinen isäinsä talossa. Mutta pitkäksi aikaa hän ei jouda tämän mielialan haltuun antautumaan, sillä outo mies lähenee häntä taluttaen raudikkoa, jonka hän pysäyttää siihen viereen.
— Linna on suljettava, sanoo mies.
— Miksi suljettava? kysyy Sten muuten vain kuullakseen oman äänensä kaikua.
— Siksi, että se on revittävä! Kuningas ei suvaitse niin monia linnoja valtakunnassaan.
Sten tarttui raudikon suitsiin ja viskautui satulaan. Kepeästi kohottautui hän jalustimille ja ajoi pää pystössä porttiholvin kautta ulos. Siellä ottaa hän esille kultarahan, jonka hän viskaa jälkeensä tielle; portinvartija ja tallirenki juoksevat sitä kilvan kaappaamaan.
Kun hän on ratsastanut laskusillan yli, seisottaa hän hetkeksi hevosensa, odotellen kunnes kuorma on kääntynyt mutkauksen taa. Sitten kääntää hän ratsunsa metsäpolulle ja häviää koivujen lomiin.
— Ihmettelenpä, mikähän tuostakin mahtaa tulla, tuumii portinvartija.