Silmät lensivät sirotekoisten kirjainten poikki kunnes ne äkkiä pysähtyivät erääseen riviin, joka näytti olevan tulella kirjoitettu, sillä nuoren papin kasvot muuttuivat tuhan karvaisiksi ja silmät näyttivät sammuvan.
Diakoonin näkyi käyvän miestä sääli ja hän virkkoi:
— Kuten näkyy, kirkon vaatimukset ovat ankaria; ennen vuoden loppua tulee kaikkien pappien avioliitojen olla purettuja; sillä oikea Herran palvelija ei voi elää lihallisessa liitossa naisen kanssa saastuttamatta sitä pyhää virkaa, jota hänen on hoidettava, hänen sydämmensä ei voi jakautua Kristuksen ja vaimon siemenen synnillisten jälkeläisten välille.
— Mitä Jumala on yhdistänyt, sitä älkööt ihmiset erottako, huoahti pappi, saatuaan kiini ensimmäisen selvän ajatuksen.
— Tämä koskee ainoastaan seurakuntaa. Kun kristillisen kirkon ylevämmät tarkoitukset sitä vaativat, muuttuu rikoskin laiksi. Huomatkaa tarkoin tämä erotus: "älköön ihminen sitä erottako". On siis kysymys ainoastaan ihmisen esiintymisestä erottajana. Mutta tässä on erottajana Jumala, palvelijainsa kautta, hän erottaa mitä Jumala on yhdistänyt. Tässä tapauksessa ei siis ole sama laki kuin kaikissa muissa tapauksissa.
— Mutta onhan Jumala itse aviokäskyn säätänyt? väitti murtunut mies.
— On kyllä, mutta siksi hänellä onkin oikeus purkaa se.
— Vaan eihän Herra vaatine tätä uhria heikoilta palvelijoiltaan?
— Herra vaati Abrahamin uhraamaan poikansa Iisakin.
— Mutta siinä sydämmiä murtuu.