Ja sitten istui hän taas työhönsä, järjesti riveihin noita pieniä puupulikoita erään matalan laatikon pohjalle.
Myymälästä pihalle päin vievä ovi aukesi ja sieltä astui sisälle hänen vanha sisarensa, joka hänen vaimonsa kuoltua hoiti taloutta hänelle ja hänen pojalleen.
— Oliko tuo Niegels taas täällä? kysyi sisar. Kuulin hänen kavalan äänensä.
— Oli hän täällä. Mutta elä ole epäluuloinen häntä kohtaan.
— Varo itseäsi, hän on kettu. Te puhelitte niin äänekkäästi, että minä kuulin joka sanan. Hän kyllä tarkoittaa mitä hän sanoo, mutta huomenna hän peruuttaa kaikki. Elä luota häneen. Mutta minä tiedän, että mitä teet, se on oikein; ja jos teet oikein, voit tehdä tehtäväsi yksin. Kärsi Kristuksen vuoksi, mutta elä kärsi toisten koston puolesta eläkä ajattele tulevaa voittoa.
— Ei niin, Katri kulta, elä niin puhu. Sen kärsimme, minkä tekomme ovat ansainneet, emme enempää. — Oletko nyt hyvä ja istut täällä myymälässä, kunnes minä pistäyn pormestarin luona tunniksi, pariksi. Ja pidä silmällä kylttiä, sitä tänään näkyy ihmisillä tekevän mieli.
Hän vaihtoi takkia ja meni raastupaan, jossa hän pian tapasikin pormestarin. Tämä oli hyväntahtoinen mies, joka kernaasti olisi tahtonut, vaan ei voinut, tehdä mitään valaistakseen kansaa näkemään kaikkia niitä petoksia, joita papisto ja munkit totuuksina tarjoilivat. Hän kuunteli tarkkaavasti Hannun kertomusta uudesta keksinnöstä ja sen eduista ja lupasi heti koettaa käyttää sitä raastuvan tarpeisiin. Sitten siirtyivät he vakavimpiin keskusteluaineisiin.
— On kuulunut valituksia sinun kylttikuvistasi, virkkoi pormestari.
Sinun täytyy olla varovainen.
— En voi olla.
— Ystäväsi sanovat, että turmelet asiasi piirustuksillasi.